Lapsena oli pakko saada talvisin maistella jääpuikkoja kun sen aina unohti etteivät ne maistu erityiseltä. Vain pakkasen jäädyttämältä vedeltä jossa oli mukana savuaromeja tai muita paikallisia makuvivahteita. Seuraavaksi olikin sitten kurkku kipeä siitä herkusta.
Ei varmaan ole montaakaan lasta, joka ei olisi talven tullen pistellyt suuhunsa useampaankin kerran lunta, ja moni aikuinenkin on yrittänyt pyydystää lumihiutaleita kielelleen.
Lumi näyttää ainakin vasta sataneena mukavan puhtaalta ja valkoiselta, mutta onko sitä turvallista syödä? NPR.orgin The Salt -ohjelman toimittajat kysyivät asiaa tutkijoilta.
Arkansasin yliopiston kemian professorin Jeff S. Gaffneyn mukaan lumi on pääasiassa vettä, mutta se sisältää myös monenlaisia muita asioita riippuen siitä, missä lumi sataa. Lumessa voi olla esimerkiksi sulfaatteja, nitraatteja, formaldehydiä tai elohopeaa.
Anna sataa muutaman tunnin
Sataessaan lumi muodostaa eräänlaisen verkon, johon tarttuu ilmakehässä olevia saasteita. Yleisin saaste on noki, jota vapautuu hiilellä toimivista tehtaista sekä puulämmitteisistä tulisijoista. Tästä syystä vesivarantoja ja ilmastonmuutosta tutkiva John Pomeroy suosittelee odottamaan, että lunta on satanut muutaman tunnin, ennen kuin sitä pistää suuhunsa.
– Mitä pidempään lumi sataa, sitä vähemmän ilmassa on saasteita ja sitä kautta niitä on myös vähemmän tuoreessa lumessa.
Gaffney kuitenkin toteaa, että vaikka lunta söisikin heti, kun se on satanut, se ei kuitenkaan ole vaarallisesti myrkyllistä.
Tuuli likaa lumen
Ympäristöön ja ekologiaan perehtyneen professori Staci Simonichin mukaan lumesta saattaa löytyä myös hyvin vanhoja tuholaismyrkkyjä. Hän on tutkimuksissaan löytänyt 30, 40 ja 50 vuotta vanhoja myrkkyjä useista Yhdysvaltojen kansallispuistojen lumesta. Myrkkyjäämiä oli kuitenkin paljon vähemmän kuin määritelmien mukaan on turvallista olla juomavedessä.
- Lue myös: Lääkäri: Lumen syönti on vaaratonta
Ilmakehää tutkineen Sarah Dohertyn mielestä lumen syömistä kannattaa välttää, jos on ollut tuulista. Hän nimittäin havaitsi äskettäin, että tuulella lumeen voi sekoittua hiekkaa, varsinkin alueilla, joilla on paljon hiekkateitä ja aukeita paikkoja. Ja tutkija Mark Williamsin mukaan aurattua lunta ei pidä koskaan syödä, koska siihen on todennäköisesti sekoittunut hiekkaa ja kemikaaleja, kuten magnesiumkloridia.
Viskiä lumella
Mahdollisesta liasta ja alhaisista kemikaalimääristä huolimatta lähes kaikki The Saltin haastattelemat tutkijat söisivät lunta ja jopa nauttisivat siitä.
– Lumikemistien keskuudessa on tunnettu fakta, että tuore arktinen lumi sopii hyvin yhteen 15-vuotiaan single malt -viskin kanssa, toteaa John Pomeroy.
Lähde: NPR, The Salt
3 kommenttia:
Lapsena sitä tuli napsittua niin lunta kuin jäätäkin. Erityisesti kohmeisiin tumppuihin tarttuneet lumikokkareet maistuivat. Ehkä tänä päivänä jätän lumensyönnin väliin.
Mielenkiintoista! :-)
=) Eikös olekin mielenkiintoista. =)
Lumi ei siis ole vaarallista, nam. =)
Lähetä kommentti