Luonto onkin sekaisin, ainakin täällä Etelä-Suomessa, ja maa on paljas, ja tänään pääsin jopa haravoimaan pihaa. Ihania kevään airuita, lumikelloja ei näy kuin pieninä vihreinä piikkeinä kukkapenkeissä, (ne ovat nyt uudessa paikassaan, ja ovat oudosta talvesta menneet ihan sekaisin, kun tahtoisivat punkea esiin juuri LUMEN alta) mutta näiden toissakeväisten herkkien lumikellokuvien myötä toivotan sinulle onnellista kevättä.
Vaikka nyt, kuten on ennustettu, sataisi täälläkin lunta, ei se ole mikään takatalvi, vaan ihan tavalliseen maaliskuuhun kuuluvaa lumisadetta. =) Nyt meilläkin vielä kuuluisi ollakin maa valkoisena, vielä huhtikuussakin, ja silloin olisi ne ihanat hankikanteiset, joita lapsena niin odotin...
9 kommenttia:
Ihanaa että flunssa on helittänyt otettaan ja olet päässyt ulos jo.
SS
Kiitos, kiitos kevään toivotuksista. Meillä ei ole vielä tietoa keväästä. Hanget on korkeat, eikä pälviä näy.Kuitenkin huomenna on kait päivä jo yötä pitempi. Valoisa aika lisääntyy vauhdikkaasti.
Sinulle hienoja kevätlöytöjä puutarhassasi
Voi, kun kauniita lumikelloja, ne on niin tosi kauniita!
Ja kyllä ne sieltä pian varmaan jo tulevatkin, kun nyt ensin se kylmäkausi menee ohitse.
Hyvää viikonloppua sulle sinne!
Lumikellot ovat niin todella kauniita!
Ja pianhan ne sun kellosi sieltä maan alta tulevat, kunhan pikkasen vielä savat lämmintä aurinkoa!
Hyvää viikonloppua sulle!
Kaunis kuva <3
Kevätpäiväntasaus on minulle aina juhlapäivä. Pimeän väistyminen tuntuu niin hyvälle.
Oikein mukavaa sunnuntain jatkoa Una hyvä <3
Kiitos Pirjo. =)
Päivä on nyt Selma-mummoni sanoin, kukonaskeleen pidempi kuin eilen. =)
Voi olla että ovat nyt niin sekaisin etteivät kuki lainkaan...
Kiitos, samoin siulle.
Kiitos, saas nähdä mitä sieltä tän kesänä löytyy, kun oli tosiaan niin kumma talvi. Taas. Nyt keksin syksyllä suojata ainakin herkimpiä havuilla.
Juu, hetken heiluin haravan kanssa. Kauhia tuuli ajoi sitten takaisin sisälle, kun tuuli meni vaatteista läpi. Mutta se sama tuuli vei mukavasti mukanaan niitä maasta irrottamiani kuivia lehtiä... =) Jos haravoi tuulella, pitää tuulen olla tiettyyn suuntaan että siitä on apua. =)
Lähetä kommentti