22.8.2012
Vaikka sataa kaatamalla...
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Jälleen sopii kuva ja runo täydellisesti yhteen.
Kauniita kummatkin:)
Täällä tulee myös vettä riittävästi;)
Niin harvoin tulee kommentoitua näihin, koska jään aina maistelemaan sanoja ja ennen kun huomaankaan ajatukset vievät mukanaan.
Aika kiva kohteliaisuus, eikö vaan!
Aivan, mikä olisi paras paikka, ei mikään muu. Koti on siellä, missä sydänkin.
Syksy...kuulin kuiskauksesi, tulit itsekin esille, et malttanut pysyä piilossa.
Ihanaa, ku on kainalo, johon voi käpertyä!
Sohvan nurkkakin minulle riittää..ja kun on lämmin huopa peitoksi, saa vettä tulla kuin aisaa..( on sitä tänään tullutkin! )
Luen kolmatta kertaa jo Wikileaks paljastuksia.:-) Sadetta ei edes huomaa kuin ropinasta.
Kiitokset
Marita
Jovelan emännyys
Vilukissi
Irene
Anna
Lähetä kommentti