Translate

21.10.2009

Pitkä kotimatka

...
















Hollolan naislaulajat-kuorossa aikoinaan lauloimme Syyslaulua
ihanan herttaisenlämpimän Leenamarjatta Sarasteen johdolla:


"Kotimatka pitkä niin, ei vastaantulijaa,
illat sammuvat kylmään hämäryyteen.
Jo tule lohduttamaan, synkkä mieli pujahtaa
syksyiltani yksinäisyyteen.

Kas, pimeähän saa sitä ajattelemaan,
mitä muuten ei muistaisi kai lainkaan.
Nyt muistan miten paljon mä tehdä tahdoinkaan,
miten vähän siitä aikaan mä sainkaan.

Kiirehdi rakkain, jos rakkaus kutsuu
päivän ei hetket niin pitkiä lie.
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu
pois kesän kukkaset syksy vie...
"


Illat pimenevät ihan kamalan nopeasti...
Pimeys ikään kuin kaappaa maailman tummiin kouriinsa.
Ihan konkreettisesti. Katso vaikka kuvasta...

Rakkaani työmatka-aika lyhenee muuton myötä miltein kahdella tunnilla päivässä. Se on pitkä pätkä vuorokaudesta. Nyt matka lyhenee jonnekin, mutta välimatka pitenee esimerkiksi rakkaiden Murujeni luokse ja heidän matkansa miun luokseni. Tai siis meidän luoksemme. Mutta junat ja bussit kulkevat ja henkilöautotkin...


Asiasta seinään:
Tyttäreni oli saanut koulussaan kiitosta kun oli ainoana porukasta tunnistanut (aamun avauksestako?) Simon ja Garlfunkel -kappaleen Bridge over troubled water. =) Oli opettaja kiitellyt. Mutta seuraavaksi tytär saikin nuhteita, kun tunnusti ettei tiedä eppunormaali-biisejä. =) Häntä täytyy kuulemma nyt sivistää. =)

Yksinhuoltajaäidin musiikkimakuun eivät eput eikä pellemiljoonat yms kuuluneet. Mun Muruset kyllä aika hyvin ovat sittemmin löytäneet ihan omia musasuosikkejaan.
Ei silti ettäkö S&G olisi mitenkään ollut suosikkini, mutta tämä juttu tuli mieleeni kun huomasin Yaelianin sivuilla, jotta se kipalehan on jo klassikko...
Jossakin se kai on itselläkin soinut joskus, koska tytärkin sen tunnisti. Jotkut kipaleet vaan jäävät päähän, vaikka niitä ei päähänsä niin kovasti edes haluaisi.
Tuo syyslaulukin soi joskus. Sen toki suonkin soivan. =)


-Una Reinman-





PS:
Syyslaulusta faktaa...
Kappale Cumuluksen esittämänä sovituksena...


PS 2: Sivistämisestä:
Itse tässä kerran eräälle päätoimittajalle tokaisin (tv-luvista puheen ollen) ettei minun televisiossani tarvitsisi näkyä lainkaan YLE:n kanavia. Pärjään MTV3:lla, Nelosella ja Sub:illa. Päätoimittaja katsoi minua hetken ja vastasi:
-Aijaa. En mä tiennytkään että sä olet noin sivistymätön.



Olen. Ihan sivistymätön. =)





....


10 kommenttia:

Bullukat kirjoitti...

Ihana tuo syyslaulun teksti. Olen aina pitänyt siitä erityisesti.

Hallatarinoita kirjoitti...

Bullukat =)


Miekin tykkään.
Tuossa on vain ikkäänkuin alkusanat.
Oikeastihan se on pitkä laulelma.

Meidän kuoroversio oli hiukan erilainen kuin tuo Cumuluksen versio.
Kappaleen sanajärjestystä ja sovitusta oli muokattu herkemmäksi, enemmän kuorolauluun sopivammaksi.

Monen monta muuta ihanaa laulua ihanan kuoronjohtajamme ohjaamana laulelimme...

Liekki kirjoitti...

Kiitos kauniista päivän avauksesta, tuo on todella ihana kappale!

Anonyymi kirjoitti...

Niin totta,kyllä kaapaa!
On kyllä kivat sanaset laulussa,täytyypäs kuunnella tuo versio tuosta,mitä tarjoat.
Mukavia pimeän kaappaamia iltoja sinne!

Allu kirjoitti...

Kiva kappale, kun luin ton viimeisen säkeistön, tuli heti melodia mieleen vuosikymmenien takaa.

Arjaanneli kirjoitti...

Juu...tätä on tullu laulettua monenmonta kertaa.
Kaunista!
Kahden tunnin säästö matkoissa tietää kahden tunnin lisä-aikaa toisen kainalossa:)

savisuti kirjoitti...

Tätä on täälläkin kuunneltu ja laulettukin. Onneksi nuoret pystyvät liikkumaan ja autot yms kulkee. Voimia muuttopuuhiin!

Sinulle on haaste blogissani, ole hyvä! Jatka jos jaksat!

Harakka kirjoitti...

Kaunis toi syyslaulu ja sen sanat.
Se on paljon päivässä lisäaikaa, olla kotona, sun luonasi!

Hanna kirjoitti...

Kaunis laulu syksystä :)

Kaksi tuntia lisäaikaa kuullostaa ihan mukavalta - on sinulla ollut melkoinen työmatka tähän mennessä...huh!

Hallatarinoita kirjoitti...

Kiitos itsellesi Ansku =)

Virva, pimeys vaan kyllä niin unettaa...


Allu, vanha tuttuhan se.
Kuorossa laulettuna moni kappale saa erituyisen muiston.



Arjaanneli
Minulla on harvoin radio auki enkä ole huomannut soiko kappale tähän aikaa eetterissä?

Ihana tuo siun tokaisu kainalossa olosta! =)))
Mutta ei se ihan mene yksi yhteen. =))
Hanilla on paaaalon muutakin puuhaa ja harrastetta joka vie aikaansa.




Kiitos Savisuti
Eilen käväisin vain aamusella ja illalla myöhään koneella.
Käynpä heti kurkistamassa haastettasi. =)

Muuttokuormamme ei ole suurensuuri...
Onneksi.



Kiitos Harakka
Kuten tuossa Arjaannelille kerroinki niin taitaa mennä Hanilla harrastuksen parissa se lisäaika. =)



Hanna
On se. =)

Oi, ei minulla vaan tuolla mun rakkaallani. =)
Hänen työpäivänsä on toisinaan mennyt kellon ympäri kun otetaan työmatkat mukaan.
Nyt siis hänen työpäivänsä muuttuu muuton myötä inhimillisemmäksi.
Siksi muutto.