Eivät ne olekaan sokerihuurrettuja.
Nehän ovat suolatikkuja...
Nuolaise vaikka.
Kuulin jo viime viikon torstaina punatulkun haikean vihellyksen. Syksyn tuojan äänen.
Sinitiaiset puolestaan ovat parin viime viikon ajan käyneet koputtelemassa ikkunalautoja etsien karkaavia ötököitä. Vaan eipä taida paljoa enää löytyä ötöjä.
Tiaiset istuskelevat pation ovenkahvalla ja koputtavat sitä, jolloin minä kiltisti menen ja heittelen leivänmurusia patiolle, tintit huutelevat merkkivihellyksensä toisilleen ja samassa pieni parvi sinitiaisia on lähipensaissa. Rohkeimmat tintit saapuvat heti nappaamaan leipäpalasia itselleen ja lentävät syömään kauemmaksi aarteitaan.
Hani ensin naureskeli kun kerroin että tintit ovat keksineet merkin jolla saavat mut ruokkimaan niitä. Viikonloppuna Hani näki itsekin kun meillä oli valot sisällä ja tintti tuli kurkistelemaan ikkunasta ja koputti ovenkahvaan. Mie otin leipäpalan ja istuin kynnykselle heittelemään murusia linnuille ja niistä rohkeimmat saapuivat jo kesken kaiken nappaamaan omat palasensa, kun minä vielä istuin siinä parin metrin päässä.
-Oot sä opettanu ne, kysyi Hani.
-Joo, mie vastasin, mutta itsekseni jäin miettimään, että en mie varmaan niitä opettanut, vaan tintit opettivat minua.
-Kukas niitä sitten ruokkii kun me muutetaan, Hani jatkoi.
-Niinpä... Ehkä ne yrittävät opettaa seuraavalle asukkaalle saman kikan? Tai ehkä olisi parempi etten enää heittelisi leipää niille, että oppivat muita ruokapaikkoja...
-Ehkä ois parempi niin, Hani oli samaa mieltä.
-Una Reinman-
...
6 kommenttia:
Ihania huomioita pikkulintujen nokkeluudesta!
Meidänkin kuistilla ja keittiön ikkunoissa ovat talitiaiset ja muut pienet ystävät käyneet jo moneen kertaan kyselemässä, että ettekö te jo laittaisi niitä lintulautoja pihalle... Sinitiaiset ovat kyllä hurjan rohkeita, ne eivät talvella ollenkaan säiky leikkiviä, meluavia lapsia vaan ruokailevat kaikessa rauhassa muutaman metrin päässä.
Testataanpa toimiiko netti hetken...
Kissaemo =)
Kerran Heinolan litutalolla käydessämme siellä oli erittäin kesy sinitiainen joka istui sormelleni kuin pidin lintuhäkistä kiinni.
Se pureksi pienellä nokallaan etusormeni kynttä ja sen kevyt paino sormellani oli kuin höyhen. =)
Sen linnun olisin halunnut melkein mukanani. =)
Meillä kotona oli joskus erittäin kesy undulaatti. Sen lempipuuhaa oli istua olkapäällä ja sukia ihmisten hiuksia hius kerrallaan... =)
Linnuilla onkin varmaan hyvät oltavat kun syötät niitä:-)
Yaelian =)
Itse asiassa mä murustelin ja heittelin niille Hanin leipiä. =)
Enhän mä nyt omia gluteenittomiani... ;D
Koetin ehdottaa että tulevan asunon pihaan laitettais pieni lintujen ruokintapönttö, niin Hani sanos jotta ei. =(
-Yritän kääntää hänen päänsä. =)
Voi kun ois tehny mieli muutamaa suolatikkusta!!!
Arjaanneli =)
Oi, ne ovatkin aikas mukavia. =)
Lapsuuteni suolaherkku oli kultakalat...=)
Siis ne suolaiset sellaiset. =)
Lähetä kommentti