.
Onko se jonkilainen verenperintö?
Onko se geeneissämme?
Melankolinen mentaliteetti?
Varsinkin jos oma elämä ei ole niin ruusuillatanssia,
vaan enimmäkseen täynnä niitä ruusunpiikkejä.
Mukana muutamia hentoja ruusunnuppuja sentääs...
Onko se pakoa arjesta?
Siksikö sitä kaipaa hyvää kirjaa, jonka myötä
voi elää muita elämiä?
Saa samaistua muihin ihmisiin, vaikka vain
jonkun toisen mielikuvituksen luomiin?
Siksikö sitä elää elokuvassa mukana niin täysillä, että saattaa
kiljaista elokuvateatterissa täysillä. "Eiii!" kun
sankari on vaarassa...
Tai kastelee vieressä istujan housunpuntit omilla kyynelillään
kun elokuvassa käy huonosti...
Tai on onnesta pyörryksissä, jos kirjassa tai leffassa "oikea"
rakkaus voittaa? Sydän pamppaillen elää myötä kaiken.
Hyvän ja pahan.
Vai onko se, se pieni lapsi meissä, joka aikuisenakin vaatii saada
nähdä ja kuulla jonkinlaisia satuja, jaksaakseen taas arkea?
.
6.9.2007
Satuja aikuisille
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Minusta se on ihmisyyttä ja empatiaa; kykyä eläytyä toisen osaan ja elää hetki hänen elämää, peilata omaa kokemusta.
Se että osaa tuntea on hyvä juttu; ainakin minusta.
Sitä sisäistä lastaan ei saa kadottaa. Sinulla se on tallessa, tiedän.
Sukulaissielu =)
On. On hyvä että tuntee.
Mutta liiallinen herkkyys voi olla
vaikeaa.
*halitus*
Hyperherkkis täälläkin. Se joka vuodattaa kyyneliä piirretyissäkin. Pieni lapsi sisällä tai se aikuinen, joka toivoo ja tahtoo jotain, elää välillä jossain päiväunessa... Mutta kaiken sen haluan ja tarvin. Sen herkkyyden. Ois kauheen tylsää olla sellainen ihminen, joka ei tuntis niin täysillä.
Kuvablogisti
Ymmärrän. =)
Herkkyys on sielulle raskasta
mutta ilman sitä emme ole kokonaisia.
Lähetä kommentti