13.12.2006
Kaamosmasennus onkin geeneissä?
Olin tänään yhdessä työpaikkahaastattelussa iltapäivällä.
Siellä odotellessani lueskelin syyskuun ET-lehteä, ja mieleni teki
repiä yksi sivu siitä lehdestä. =)
Siis ei suinkaan siksi että olisin ollut raivoissani.
Päinvastoin! Olisin napannut yhden kirjoituksen mukaani...
ET-lehdessä ranskalaistunut Juhani Mäkelä pakinoi kaamoksesta.
Hän kertoo, ettei etelä-Ranskassa tosiaankaan ole mitään kaamosta
talvisin, mutta että hänpä aikoo kuitenkin murjottaa marras-
ja joulukuun! ;D Varmuuden vuoksi!
Hän toteaakin, että moinen alakulo on meillä geeneissä. =)
Näinkö on?
Kauheasti oli venäläisiä Lahdessa tänään...
Minultakin kysyivät neuvoa, enkä muistanut paljon mitään
yläasteen valinnaisesta venäjästäni... =)
Vasta kotimatkalla yhtäkkiä paukahti mm päähän, mikä numero 21 oli venäjäksi...
Sitä olisin tarvinnut tuntia aikaisemmin... ;D
Olenko vähän hämäläinen? ;D
PS: Ja siitä työpaikasta tuskin enää kuulen...
Mutta mie olenkin hakenut yrittäjäkursseille... =)))))))))
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Herrajjestas, miks mua hymyilyttää lukea tää sun juttu. Alakulo, geeneissä? On se, minä väitän. Ja ihanan positiivinen asenne sulla, "en kuule enää siitä duunista mut olenkin hakenut kurssille"... Kykenisinpä minäki tohon.
Nyt mulla ei ole enää kehno olo, äiti soitti ja kaikki on ok. Kiitos muuten, kun kävit ja tsemppasit!
Heips Se eronnut! =)
Hieno homma että siunkin äitillä kaikki ok!
Ovat ne äidit niin tärkeitä itsekullekin.
Mie menen omaa Mamiani kahtomaan huomena tuahon lähikuntaan.
Noista työpaikoista:
mie olen jo niin tottunut...
Ne sanoovat, jotta "me soitellaan sulle"...
Jos oisin kaikkia niitä uskonut,
niin seisoisin hämähäkinseittisenä luurankona luuri kourassa jossain nurkassa... =)
Höh, minä en tänään kyseisessä cityssä haahuillessani törmännyt yhteenkään venäläiseen... tosin olin aika omissa ajatuksissani kun juoksin asioiden perässä.
(--näetkö, asiat juoksevat ja minä kipitän perässä nirunarusaapikkaillani--)
Puhuin tänään terapeuttini kanssa siitä, että me täällä pohjolassa olemme tottuneet siihen, että tähän aikaan vuodesta on pimeää ja pimeään yhdistyy lumi ja kylmyys. Nyt, kun on pimeää ja lämmintä loputtomiin, ei ole ihme, että me olemme niin uupuneita ja myöskin alitajuisesti peloissamme.
Ja synkkyys, joka liittyy valon vähyyteen, on geeneissämme varmaankin... syntynyt vuosisatojen myötä. Hitaastihan ihmiset sopeutuvat uudenlaisiin olosuhteisiin, mutta se tapahtuu todella hitaasti...
Minä olen myös menossa (tai ainakin pyrkimässä) yrittäjäkurssille. Tuskin meillä on sama liikeidea?
Minua myös harmittaa se ettei työnantajat arvosta työnhakijoita.
Työnhakija saattaa olla muutaman vuoden päästä vaikka bisneskumppani, tai enemmän.
Viisas kauppias arvostaa eurolla ostavaa, koska hän saattaa ostaa ensi viikolla kymmenellä tuhannella eurolla.
Junika:
Me juoksennellaan varmaan kaupungin eri puolilla! =)
Heitä oli keskustassa aika lailla...
Ja ihan oikein olet miettinyt tuota nykykaamosta.
Outoa on...
Tekosyy:
Samallalailla miekin sinne pyrkimässä...
Liikeideani on vielä niin heikko haave, ettei siitä uskalla puhua...=)
Täältähän minä tämän olin napannut tai siis lukenut... muistin että jostain olin lukenut, että kaamosväsymystä on suomalaisilla geeneissä.
SS
Niin, sillä se selittyy tuo meidän elo ja olo. =)
Lähetä kommentti