13.1.2026

Barrikadeille?

 

 


Nyt, kun Nuutinpäivä vihdoin päättää  joulurauhan, niin kaikilla varmaankin alkaa joulu jo olla siivottuna varastoihin? Joulusta on vielä varmasti muistoina siellätäällä bling-bling-hileitä, vähän kuusenneulasia uskomattomissa paikoissa, - koska jopa tekokuusista tippuu neulasia, ja muutama joulukukka varmaankin on yhä hengissä?  

 

Meillä on vielä valopuu parvekkeella, mutta ei sitä näillä järkyttävillä sähkön hinnoilla raaski pitää palamassa kuin silloin tällöin ja vain pari tuntia kerrallaan. Näkyy kyllä joidenkin parvekkeilla palavan mm valonauhoja yms yötäpäivää, mutta meillä on se hankala pörssisähkö... Sen vuoksi pyykinpesu ja imurointikin pitää suunnitella etukäteen. Ja nyt vielä sitten muuttivat idioottimaiseksi sen veloitusajankin! 15 minuutin jaksoissa ei mikään kone pese, edes pikapesulla ja hinnat heilahtelevat ihan mielettömän lailla! Kuka kehveli meni ja laittoi sähkön Pörssiin???!! Sinne sitä ei olisi ikinä pitänyt laittaa! 

Miten köyhemmät meistä, siis kaltaiseni, jotka tienaavat alle 1000 euroa kuukaudessa, pärjäävät? Sähkön pitäisi olla kuitenkin täällä pohjolassa asuvana ihmisen perusoikeus! Kaikkien vaaditaan nykyisin käyttävän mm sähköisiä tunnistautumiskeinoja yms internettiin liittyviää, niin sähkönhän pitää olla näin ollen perusoikeus! Ja mm taloyhtiöt säästävät sähköä eivätkä asunnot lämpene. Jos ostat erillisen sähkölämmittimen niin... =/

Postikin oli ennen suomalaisten perusoikeus, ja nyt Postin konttoria ei löydä enää mistään, mutta kaikki hinnat ovat pilvissä, esim postimerkkien hinnat ja pakettien lähetys... Sitten niitä kauppojen ja kioskien Postipisteitäkin karsitaan, eikä R-kioskikaan enää halua lähetellä Posteja. Ja niitäkin kioskeja karsitaan... Meilläkään ei kohta ole Ärrääkään... 

- Ja Postista vielä: me olemme antaneet erityisesti heille oikeuden jakaa postejamme, mutta Posti antaa huolettomasti henkilökohtaisia postejamme ties kelle, jotka öisin kolistelevat kerrostalojen oviluukkuja ihmeellisiin aikoihin, herättäen koko talon, tai sitten vaan "hukkaavat postit" jonnekin, eikä kukaan ota mitään vastuuta yhtään mistään... ! 



Olemme keskellä katastrofia, 
eikä silti kukaan nouse barrikadeille!? 
Välillä iskee epätoivo! 
Crohnintautinikin on taas pahempana kun on stressiä, huolia, murheita ja harmeja...  
 
 

 




Vastapainoksi ilahduttavia juttuja ovat olleet hetket, jolloin olen mm nähnyt perhettäni. Mun rakkaitani.

Tai virkannut uusia paloja uuteen torkkupeittoon. Entisiä annoin mm joululahjoiksi...
Tai tilannut uusia kasviensiemeniä ensi kesän istutuskokeiluja varten...




Ei kommentteja: