Punainen lämmittää

.






















Maman antamasta isosta kaktuksesta tipahti
suuri oksa muutama viikko sitten lattialle.
Katkoin sitä oksaa pienemmiksi osiksi ja laitoin
ne kaikki vesilasiin. Ja kas kummaa, oksat saivat
latvoihinsa aivan herttaisensomat nuppujen alut! =)
Istutin oksat pieneen jouluiseen ruukkuun
ja nyt odotellaan, koska hän avaa kukkansa.
Siinä hän vilkuttelee nuppujen koristamia
kämmeniänsä. =)





















Ahkeraliisa ja sitruunamelissa jaksavat
yhä kukoistaa kylmällä ikkunalaudalla.
Pieni kaktusruukku saa olla hieman
lämpöisemmässä paikassa pöydällä.












Iloksemme ja niin kuin pikkupikkujouluksemme
laitoin viikonlopuksi punaisten verhojen lisäksi
keittiöön pöydälle punaisen pöytäliinan
ja etsin viime jouluksi lahjaksi saamani
koristeellisen kynttilän palamaan pöydälle.

Punainen väri luo lämpöä. Lämpöä tarvitaan.
Varsinkin, kun mie olen jostakin tempaissut
mukaani käheän flunssanpoikasen. Sitä yritän
tässä rahisevalta rinnaltani vieroittaa kuumalla
juomalla johon kaipaan hunajaa. Hyrr...
Pitänee pukea lämmintä ylle, tunkea villasukat
saapikkaisiin ja mennä tuonne tuuleen ja hakea
hunajaa, kanakeittoaineksia ja strepsilsejä.







.

Pyryä

.














Katselin talvikuviani arkistoistani ja totesin että
on luonnossa tasan vuosi sittenkin pyryttänyt jonkin verran.

Kunpa Miihkalin tänään alkavalla viiden päivän metsäleirillä
ei olisi ihan kamala sää...










.

Sunnuntaita

.





















Armeijapoika Miihkali otti tämän
lumikuusikuvan perjantaina
kasarmilta kotilomille lähtiessään.
Sen myötä toivotan kaikille
hyvää sunnuntaita, toivoen,
ettei povattu lumimyrsky kovin
maatamme ravistelisi...


PS:
Meillä se ainakin ikkunoita
ravistelee irti talon rungosta...





.

Hanhipanssari

.














Me emme koskaan tulleet antaneeksi kunnon nimiä
Ukko-hanhelle emmekä sen puolisolle, Akka-hanhelle.
Ne olivat aivan erottamattomat ja sopeutuivat
hyvin elämään erirotuisten kanojen, kukkojen ja
muiden siivekkäiden sekaan. Päivät ne käyskentelivät
pihalla vapaina koiran ja kissojen kanssa ja yöt nukkuivat
navetassa, jossa oli siivekkäitä varten verkolla
erotettu erikseen osa possulasta.

Hanhipariskunta teki salaa pesän navetanvintille,
mutta huomasimme Akan haudontapuuhat.
Rouva hautoi viidestä pesämunastaan vain kolme
ja jätti kaksi viimeistä munaa hautomatta, jolloin
Mamani otti ne kaksi hylättyä hanhenmunaa hellään
huomaansa ja laittoi ne kostean pyyhkeen päälle,
lampun alle ja käänteli ja kostutti niitä aika ajoin.

Joidenkin päivien kuluttua toinen muna alkoi
säröillä ja me kaikki odottelimme innoissamme
mitä sieltä syntyisi. Sieltä kovan kuoren alta
kuului hentoa piipitystä ja esiin tuli nokka joka
rikkoi lisää kuorta, pieni siipi ja osa linnunpojan
pulleaa masua, josta verisuonet näkyivät selvästi.
Kohta näkyi myös linnun päätä ja sen silmä
kurkisteli meitä aika ajoin, rankan kuoren rikkomisen
lomassa, joka tuntui vievän voimia liikaakin pieneltä
hanhiparalta.

Vihdoin se sai kuoren niin rikki, että se kellahti
puoliksi kuoriutuneena pyyhkeen päälle ja
me silitimme tuota pientä rääpälettä varovasti
ettei siihen vain sattuisi. Se jutteli meille omaa
hanhenpojan kujerrustaan ja piti, ressukka,
meitä emoinaan, nähdessään meidän kasvomme
ensimmäisinä maailmassaan. Emmekä me voineet
olla kujertelematta sille pienelle, jonka sydämen-
sykekin näkyi hennon, sinertävän nahan lävitse.

Mama yritti viedä vastakuoriutuneen hanhenpojan
muiden hanhien luo ja tarjosi sitä Ukko- ja Akkahanhelle,
mutta ne vain huusivat kovaäänisesti ja yrittivät nokkia
pientä poloista, eivätkä hyväksyneet sitä joukkoonsa,
joten hanhenpoika oli tuotava takaisin sisälle.
Toisesta munasta ei koskaan kuoriutunut mitään,
mutta pikku hanhenpoika sai paikan perheessämme
ja sydämissämme ja nimekseen Tiplu.

Tiplu kujersi onnellisena hauskaa hyrinäänsä,
saadessaan olla ihmisten lähellä ja sylissä, hiusten
lomassa olkapäällä tuettuna tai jonkun tyynyn
vierellä yöt sängyssä, pesämäiseen
peittomuodostelmaansa nukkumaan laitettuna.

Se raukka luuli aina olevansa ihminen. Se seurasi
perässämme joka paikkaan ja kerran isäpuoli
vahingossa jopa astui sen päälle kun se vaaputti
hänen perässään tuvassa. Ehkä se oppi hieman
karttamaan talon isäntää tuon jälkeen. Meitä
muita se aina tervehti päätään nostaen ja laskien
ja kovasti innoissaan huutaen, kuten hanhet toisilleen
tekevät tervehtiessään ja muista hanhista poiketen,
syliin pyrkien.

Ukko- ja Akkahanhi eivät koskaan huolineet
aikuiseksi kasvanuttakaan Tiplua joukkoonsa ja samoin
sitä hyljeksivät ne kolme sen omaa sisarusta.
Teimmekö siis oikein hautoessamme sen hyljeksityn
munan? Vai karhunpalveluksen Tiplulle?
Ainakin opimme tuntemaan ihanan hanhen, mutta
samalla aiheutimme sen maailmaan suuren muurin,
ihan tahtomattamme, alunperin hyvää tarkoittaen...




.

Miten kaunista!

.
















Meidän, lumeen tottuneiden, maailma on taas niin
kaunis! =) Maisemat ovat joulukorttimaisen lumoavia.
Aurinkokin yrittää kurkistella pilvimuurin takaa ihan
inasen. Mutta siinä ajassa, kun pukisin ulkotamineet ja
kipittäisin kuvaamaan jäähän pätkähtäneen järven
rannalle ihania lumisia puita, pilvimuuri sulkisi jälleen
auringolta pääsyn... Joten tyydyin postaamaan vanhoja
kuvia Hanin takapihalta. Juuri tuollaiselta siellä näytti
tänäkin aamuna. =)




SPR muistutti tällaisella ilmoituksella sähköpostiani:

"Tilasit muistutuksen seuraavasta mahdollisesta
verenluovutusluovutuspäivästä Veripalvelun
www-sivuilta. Ensimmäinen mahdollinen
luovutuspäivä: 27.10.1962.

Nähdään verenluovutuksessa!
Terveisin Suomen Punainen Risti, Veripalvelu"


=D

Kun tuota...
tuo päivä on mennyt jo vuosia ennen syntymääni! ;D




Täytynee kysäistä, mitä päivää he oikeasti tarkoittivat.
Kyllähän mie verta luovutan ihan mielelläni, jos nyt
crohnintautilääkkeen kera edes huolivat enää luovuttajaksi.
Kävin juuri ennen lääkkeen aloittamista edellisen kerran
verenluovutuksessa.




PS:
Ei kelpaa enää miun vereni koskaan verenluovutukseen,
kroonisen Crohnintaudin ja sen lääkityksen vuoksi.
SPR:n suloinen henkilökunta totesi
että tästä eteenpäin tarvitsen kaiken vereni ihan itse.





.

Siivet purkuvat

.















Sain untuvatakin. Käytetyn. Meille lahjoitetun.
Oikeasti se takki oli tarkoitettu Nunnukalle, mutta tytär
ei pitänyt siitä ja Nunnukalla sitäpaitsi on lämmin, ihanan paksu untuvatakki ennestään.
-Tavallista toppatakkiakaan ei meinanut laittaa millään päälleen
pakkasten tultua. Tosin kiitteli minua koulupäivän jälkeen kuinka
oli ollut hyvä juttu, että hän pukeutui lämpimästi...
Kyllä äiti tietää. ;) Miun omat takkini ovat muuttuneet liian
isoiksi ja mää palelen niissä joten mie sain tämän takin.


No, mie tämän uusvanhan takkini kanssa tässä toissapäivänä
odottelin pysäkillä bussia ja söin minirasiallisen rusinoita.
Kun rusinat loppuivat, ojensin käteni laittaakseni rasian roskiin
jolloin valkoinen untuvahöyhen lensi muiden pysäkillä seisseiden
naisten kasvojen editse jostain miun untuvatakkini kainalosta...
Mie tuijotin hetken höyhentä ja hymyilin nolon pikahymyn naisille.
-Hups. Mun siivet purkuu. =)
Ne naiset taisivat peruuttaa taaemmas muutaman askeleen. =)


Se pikkuvika tässä takissa on, että siitä irtoilee koko ajan sieltä täältä höyheniä. Mitenkähän sulkasatoinen takki on keväällä?
Nyt se ainakin mukavasti minua palelijaa lämmittää.
Ikään kuin silittää miun selkää. =)








.

Vähänkö oon ylpee!

.

Nunnukka-tyttäreni lauloi itsensä jatkoon, eli SAKUstars
kulttuurikisaan, oppilaitoksensa ammattiin opiskelevien
karaokekisassa. Esiintymistä ja laulamista rakastava
tyttäreni on aivan innoissaan.

Tässä oli kyse siitä, että hän voitti itsensä ja uskalsi lähteä
esiintymään ja teki siinä parhaansa.


edit: Lauloi illalla suihkussakin koko 45 minuuttia. ;D
Kala-luonteet rakastavat vedessä oleskelua...

.

Pusulaatikko ja muutakin irtisanoutunutta

.

Digiboximme, se käytettynä ostettu, hajosi maanantaina.
Lopullisesti. Nyt miekin meen nukkumaan aikaisemmin.
Tai siis pedilleni lukemaan, koska eihän tässä talossa nukuttua
saa. Onneksi sain Mamaltani ison nipun Seura-lehtiä...

Harmittaa, sillä oli ohjelmistossa muutama tv-sarja joita
tuli katsottua. Ei mtn tosi-tv:tä vaan sarjoja ja luontodokkareita.
Elämässä itsessään on tosi-teeveetä aivan tarpeeksi.
Molemmat atk-nero-pojat yrittivät kikkailla boxia henkiin.
Kuin myös Hani. Turhaan. Boxi on mennyttä.
















Ehkäpä sitä nyt tulee tehtyä paremmin vaikka käsitöitä.
Heti ainakin, ilman tv:tä, valmistui keskeneräinen ja hieman
korjausta kaivannut sängynpeite tuttavalle
ja nuo omat keittiön punaiset verhot, jotka kuvassa lampun
ylivalaisevasta vaikutuksesta näyttävät kovin tummilta.
(Ja sellai yksi lyhty siellä yrittää taaskin näkyä, jollaisista
jo niin paljon on muutenkin blogissani kuvia... )

Joulukortteja en tee itse. Olen kuullut, että ihmiset haluavat
mieluummin kaupasta ostetun kortin kuin miun tekemäni, =)
joten ostetut kortit jo odottelevatkin joulupostimerkkejä.


Ulkona on joulusta puheenollen, aivan herttaisen näköinen säätilanne:
pikkupakkaslunta leijailee hiljakseen kohti (vielä) valkeaa katua.
Tytär vei miun kenkäni koska omat talvikenkänsä ovat hajalla.
Lupasin tehdä reissun suutarille. Vien sinne yhdet omatkin kengät,
joihin samainen suutari ei oikein saanutkaan viime kerralla pohjia
pysymään paikoillaan. Tosin kaksien kenkien korjaussummalla saisi yhdet uudet talvikengät...





Edit:
Varmistuksena kerrottakoon, että itse pidän sekä itsetehdyistä,
että ostetuista korteista. Joidenkin omatekoiset kortit ovat suorastaan taidetta. =)



Edit 21.11.
Täytyy mennä kylään, että näkee tv:n ;D


.

Vieraassa kaupungissa

.





















Pääkaupunkimme seutu jää väkisinkin
vieraaksi, kun sinne ei ole juuri mitään
asiaa koskaan...

Jokohan siellä kohta on joulukauden avaus?















Auton ikkunasta kuvattua kuukausi sitten...


















Nämä vaan tarttuivat kameran linssiin.
Ovia jälleen, ja ikkunoita. Lisänä kiehtovia
kukka-asetelmia.















Ja sokerina pohjalla tämä. Harmi kun en inasen
aikaisemmin räpännyt tätä kuvaa...



Tänään on Mamapäivä.
Vietän sitä naapurikunnassa. =)

Maahan on satanut märkälumikerros, joka
kastelee sujuvasti lenkkarit, ja johon jäävät koiran
ja ihmisten jäljet mukavasti näkyville.
Lumikerros, josta voi jo tehdä lumipalloja...
Kokeiltu on! =D

Joko sie olet tehnyt lumipalloja?


.

Ovi jonnekin

.





















Kuukausi sitten tehty reissu naapurimaahan, jälleen
lukemani Eija Wagerin kirjat; Tupaantuliaiset Italiassa,
ja Koirani haukkuu italiaksi, sekä Jura Jukolan
ihanat matkakuvat, iskivät taas kaukokaipuun
niin kovin pintaan.























Passittomana, (ja rahattomana)
kaipuuta potiessani
katselen ovi-kuviani
joita otan melkeinpä huomaamattani.
Kuvaan erilaisia mielenkiintoisia ovia,
ja kuvittelen millaista elämä olisikaan
oven toisella puolella.







.

Väriä marrasharmauteen

.















Marraskuu on aivan liian harmaa.
Siihen pitäisi saada jostain väriä.
Esimerkiksi lohikäärmeistä? =)

















Siitä tietää, että lapsi on kasvanut kohti aikuisuutta,
kun hän hylkää vanhat rakkaat lelunsa. Muokkaa
huoneestaan riisutumpaa mallia. Ne lelut joko
laitetaan pahvilaatikoihin odottelemaan tulevaisuutta,
tai äidit saavat ne. =)
Tämäkin Nunnukan lohikäärme on nyt
(ainakin toistaiseksi) miun sänkyni koristeena. =)



.