Se on pehmeä
halattava
Tuoksuu tutulle
On niin rakas
ja tärkeä
ettei ilman sitä
saa millään unta
halattava
Tuoksuu tutulle
On niin rakas
ja tärkeä
ettei ilman sitä
saa millään unta
-Una Reinman
#TeddyBearDay
Nallepäivä sai alkunsa 120 vuotta sitten, vuoden 1902 karhujahdista, johon osallistunut USA:n silloinen presidentti Theodore Roosevelt kieltäytyi ampumasta pientä karhunpentua.
Tapaus sai runsaasti julkisuutta ja pian lelunalleja alettiinkin kutsua Teddy-karhuiksi presidentin lempinimen mukaan.
Nallepäivää vietetäänkin vuosittain Theodore Rooseveltin syntymäpäivänä, 27.10.
Monista rakkaista Teddy-, pehmo-, ja nallekarhuista on tullut hyvin kuuluisia vuosien mittaan, kuten vaikkapa Nalle Puhista, alkup. Winnie-the-Pooh, (s. 21.8.1921) joka kaikessa hiljaisuudessa vietti 101-vuotispäiväänsä viime elokuussa!
Kirjailija Alan Alexander Milnehän kirjoitti ensimmäisen Nalle Puh -tarinansa yksivuotislahjaksi pienelle pojalleen Christopher Robin Milnelle, joka syntyi 21.8.1920.
Ensimmäinen yleisölle tarkoitettu kirja hunajaa suuresti rakastavasta, sympaattisesta keltaisesta, punapaitaisesta nallesta julkaistiin viisi vuotta myöhemmin, vuonna 1926, jolloin Christopher Robin oli jo 6-vuotias.
Nalle-Puhin ikää on spekuloitu, pitäisikö se laskea julkisen kirjan mukaan, jolloin nallevaari olisi "vasta" 96 -vuotias? Mutta jos kysyt asiaa itse Nalle Puhilta, voit saada vastaukseksi kovin ympäripyöreän, Puhmaisen vastauksen, jossa ei joskus
Toinen vanhempi, tunnettu nalle on Roope Karhu, Rupert Bear. Roope on valkoinen karhu jolla on yllään punainen villapaita sekä keltaruudulliset housut ja kaulahuivi, (s. 8.10.1920).
- Hän vietti parisen viikkoa sitten jo 102-vuotissyntymäpäiväänsä!
Hänet ideoi aluperin sarjakuvahahmoksi kirjailija ja taiteilija Mary Tourtel. Roope oli kyllä alunperin ruskeakarhu, mutta Express -lehti leikkasi värikustannuksia joten karhu muuttui valkoiseksi. Mary lopetti Roope-sarjakuvan piirtämisen vuonna 1935 kun hänen näkönsä alkoi heiketä.

Roope on sittemmin seikkaillut sarjakuvien lisäksi elokuvina, piirrossarjoissa ja pehmoleluina maailmalla.
Emmekä saa unohtaa tämän tunnetun joukon nuorinta, Karhuherra Paddingtonia, Paddington Bear, (s.13.10.1958) joka hänkin täytti kaksi viikkoa sitten kokonaista 64-vuotta!
Paddingtonilla on päällään kulunut, punainen hattu, sininen duffelitakki ja usein myös kumisaappaat.
Karhuherralla on aina mukanaan matkalaukkunsa, jossa hän kantaa tärkeimpiä esineitään, kuten passiaan. Paddington on aina kohtelias ja hyvää tarkoittava, vaikka hänen ponnistelunsa päättyvätkin usein katastrofaalisiin tuloksiin.
Tämän nallen intohimona

ovat marmeladivoileivät ja kaakao.
Kirjailija Michael Bondin kerrotaan keksineen Karhuherra Paddingtonin, nähdessään Lontoossa jouluaattona vuonna 1956, lähellä Paddingtonin asemaa sijaitsevan myymälän ikkunassa nallepehmolelun. Se oli ainoa liikkeessä oleva pehmonalle

ja Bond osti sen vaimolleen.
Pehmolelu inspiroi Bondia kirjoittamaan karhun tarinan.
Pehmolelu inspiroi Bondia kirjoittamaan karhun tarinan.
Kymmenen päivän kuluttua hän oli kirjoittanut ensimmäisen Paddington-kirjansa, joka julkaistiin lopulta kaksi vuotta myöhemmin.
💗
************
Tänään on myös
ja itseasiassa koko kuukausi
on
💗
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti