Translate

1.7.2022

Pionirakkautta



 

 


Jo kauan, kauan sitten, 

rakastuin lapsuudenkodin 

pihan upeisiin pioninkukkiin. 

Ovat ne sellaisia pihan kuninkaallisia.  

 

đź’—


Kun aikoinaan Hanin kanssa 

hankimme rintamamiestalon 

 melkein typötyhjällä pihalla, 

ostin heti pihaan pionien juurakoita. 

Hankin niitä vuosi vuodelta lisää. 

Niinpä minulla olikin lopulta 10 komean pionin 

penkkirivi. Rakastin niiden muhkeita kukkia, 

niiden tuoksua ja värejä. 


 đź’—

 


 

Olisin halunnut napata mukaani pioneja 

hääkimpuksikin, kun heinäkuun 11.s 

kahdeksan vuotta sitten menimme 

maistraattiin Hanin kanssa ja 

nuoriso piti meille kivan hääpäivän 

Lahden Launeen perhepuistossa, 

mutta ajattelin, että kimppua heittäessä 

kukat hajoisivat, niin en sitten ottanut niitä,

vaan hankin vaaleanpunaisen ruusukimpun. 

 

En muistanut, että olisin voinut tehdä pienen 

ns heittokimpun jostain kestävämmistä kukista. 

-Nunnukka-tytär muuten sai sen kimpun silloin... 

 

đź’—


Kun päätimme sitten muuttaa pois talostamme,

 oli vaikeinta luopua pihan kaikista istutuksista; 

puista pensaista, kukista 

ja erityisesti juuri niistä rakkaista pioneista... 

 

Tulevan omistajaperheen rouva sanoi 

 pihaa katsellessaan, talon kuntotutkimusta tehtäessä, 

 miten pihan kasveja pitää vähentää 

koska heillä on niin paljon kissoja...? 


En kyllä ymmärtänyt 

miten niillä asioilla voisi olla yhteys. 

Mitään catiota ei ole kyllä näkynyt siellä pihalla, 

- olen kuullut monesti talon ohi ajavalta tuttavalta... 

 

Enkä älynnyt napata pioneja mukaani... 

  No en tosin tulevaan kerrostaloyksiöömme, 

mutta vaikka Mamin mökkipihaan. 

Annoin hänen mökilleen kyllä muita kasveja, pihastamme

mm: veljeni meille häälahjaksi antamat syyshortensiat

sekä Hanin hankkimat nelimetriset viiniköynnökset, 

köynnöshortensian, jouluruusun, tuoksuvan laventelin ja jotain 

muutakin...  Siellä ne varmasti nyt kukoistavat...   

đź’—


Pionien kaipuusta syntyi tämä runokin:



Minulla on niin ikävä
erästä pientä puutarhaa
jonka omistavat nyt muut
Jota hoitavat uudet kädet
Astelevat toisten askeleet

Kävin siellä eilen unessani
poimimassa sylillisen pioneja
joita kannoin mukanani
jotka tuoksuivat tutulle
Ja niin rakkaille

Lähikukkakaupan kassalla
oli kukkakimppuja kympillä
Vein ne onnellisena kotiini
ja niitä nuuskuttelin
Hoidin puutarhaikävääni

Ehkä ensi yönä unissaní
maljakon luokse vaellan
Aamulla kimppu sylissäni
terälehtiä tyynylläni
vuoteestani heräilen

- Una Reinman





Mutta... 

vanhan kotimme ohi taannoin ajellessamme 

purskahdin itkuun, koska minulle rakas 

pionipenkki oli kadonnut!!!  


- Sen koommin en ole halunnut 

että ajettaisi entisen kotitalon ohi... =/ 

(Mamille mentäessä se talo on matkan varrella,
mutta voimme ajella pidempääkin reittiä toista kautta...)

 

đź’”

  

Olisipa olemassa jokin paikka, mihin voisi

sijoittaa rakkaita kasveja tilapäisesti jos joutuu 

muuttamaan muualle. 

Sellainen kasvien sijoituskoti, 

josta voisi noutaa ne aarteet joskus 

jonnekin uuteen pihaan... 


Ja sinä, joka ostat talon jossa on puutarha, 

ja ajattelet jostain kasvista, että et pidä siitä vaan 

haluat eroon siitä, mitäpä jos kysyisit siltä talon

edelliseltä omistajalta, haluaisiko HĂ„N se 

kasvin itselleen!!???




 

- Olen minä täällä mökilläkin

katsellut pioneja sillä silmällä... 

Ehkäpä hyvinkin täälläkin on 

ainakin muutama ihana 

Marilynin mekko joskus kukassa...


 đź’—

 

Koko heinäkuu on muutes

 muovivapaa kuukausi.

 #PlasticFreeJuly

Tämä on vakava asia, 

sillä muovi on vaarallinen 

ja vaikea jäte. 



Heinäkuu on myös jäätelökuukausi

#IceCreamMonth 

sekä vesivärimaalauskuukausi

#WatercolorMonth
#WorldWatercolorMonth 


 Minullakin on täällä mökillä vesivärit, 

puuvärit, jne ja kartonkia mukanani, mutta 

ulkona on ollut niin paljon tehtävää, etten 

ole vielä ehtinyt niillä piirrellä enkä maalailla. 

Mutta jospa ne sateet nyt alkaisivat, 

niin olisi aikaa jopa maalata sisätiloissa... 



Heinäkuun alku 1. - 7.7.2022 

on myös käsin kirjoitetun kirjeen arvostusviikkoa

#WriteaLetterAppreciationWeek 

 

Pitääkin ilahduttaa ainakin yhtä ihanaa 

joka saattaisi tykätä miun 

käsinkirjoittamastani kirjeestä, 

jolta itsekin sain hiljattain sellaisen...

 

đź’—






 

 

4 kommenttia:

Hannelen paratiisi kirjoitti...


on mahtava kukka

Ninnu kirjoitti...

Pionit ovat myös minun lempikukkiani, joten luulen, että pystyn samaistumaan kaipuusi. Onneksi saat pioninoksia kukkakaupasta. Ihmiset kasvattavat nykyään isoissa ruukuissa parvekkeilla mm. raparperia. Menestyisiköhän pioni partsilla?

Hallatarinoita kirjoitti...

đź’—

Hallatarinoita kirjoitti...

đź’—