Ennen vanhaan Jaakon päivää vietettiin vähän samaan tapaan kuin juhannusta ja päivä pyhitettiin Ukolle eli ukkosen jumalalle ja sitä kutsuttiin Ukkosen päiväksi. Sinä päivänä ei saanut kolistella eikä muutenkaan metelöidä. Äänekkäät työt oli siirrettävä tuleviin päiviin, koska kova ääni saisi ukkosen vihaisena paikalle, minkä uskottiin pilaavan sadon.
Vanhan uskomuksen mukaan Jaakko heittää tänään vesistöt kylmäävän kiven järveen ja kokoaa kaikki paarmat pussiin.Tarina Jaakosta ja kylmästä kivestä on syntynyt kuitenkin entisen, juliaanisen kalenterin aikana. Luonnon kannalta nykyisessä gregoriaanisessa kalenterissa 25. heinäkuuta vastaakin 5. elokuuta ja juuri siihen aikaan järvivedet alkavatkin tilastojen mukaan kylmetä.Eli se onkin siis Salme 5.8., joka oikeasti nykyään sen kylmän kiven heittää!
- Mutta paarmat saisivat kyllä jo tänään kadota!
Paarmathan aiheuttavat vertaimevinä hyönteisinä punkkien tavoin mm borrelioosia.
Punkkien lisäksi myös paarmat
ja hyttyset ovat tartuttaneet borrelioosia
”Lisäksi on käyty kiistaa siitä, voiko hirvikärpänenkin levittää tautia. Yhden teorian mukaan voi, jos kärpänen on saanut taudin jo munavaiheessa emoltaan.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti