Monet ihmiset pitävät puutarhanhoidosta,
mutta tiesitkö, että se on myös
loistava tapa parantaa yleiskuntoa?
Olipa kyseessä venyttely, voimaharjoittelu
tai kestävyyden kasvattaminen, puutarhanhoito
lasketaan harjoitukseksi, ja se voi hyödyttää fyysistä
mutta myös henkistä hyvinvointiasi
samalla, kun se parantaa ympärilläsi olevaa luontoa.
Kun nämä toiminnat yhdistetään,
ei ole ihme, että puutarhatyöllä
on oma erityinen juhlapäivänsä.
Vartti pihalla vähentää stressiä
ja 5 muuta ihmeellistä vaikutusta
"Tutkimukset osoittavat, että puutarhaharrastajat voivat muita paremmin. Mitä useammin puutarhaa hoitaa, sitä enemmän puuha kohentaa omaa hyvinvointia, kertoo muun muassa eräs viime vuonna julkaistu englantilainen tutkimus.
Puutarhanhoito vähentää stressiä
Puutarhassa ja luonnossa keho rauhoittuu: verenpaine ja stressihormonipitoisuudet laskevat ja sykevälivaihtelu kasvaa. Fysiologisen rauhoittumisen lisäksi ihminen myös kokee itsensä vähemmän stressaantuneeksi.
Pienikin tauko luonnossa voi palauttaa kuormittuneet aivot rauhalliseen tilaan. Luonnossa aivot lepäävät ja syntyy tilaa uusille ajatuksille ja ideoille.On mahdollista, että kosketus luontoon ja sen tuoma monipuolinen mikrobisto vähentää myös ylipainon, suolistotautien, syövän ja masennuksen riskiä.
Vähemmän sairastelua
Luonnon koskettamisella ja luonnossa hengittämisellä on positiivinen vaikutus ihmisen vastustuskykyyn. Luonto monipuolistaa ihmisen mikrobistoa, mikä suojaa erityisesti tulehdustaudeilta.
Mielenterveys kohentuu
Odotus hyvästä sadosta ja onnistumisen kokemukset luovat uskoa tulevaisuuteen ja omaan pystyvyyteen. Puutarhanhoidon harrastajat ovat keskimäärin elämäänsä tyytyväisempiä kuin muut. Heillä on myös tutkitusti vähemmän masennusta kuin muilla.
Lisää liikuntaa
Puutarhan juju on, että se motivoi ja toisaalta pakottaakin meitä liikkumaan. Vähän niin kuin koiraa pitää lenkittää, puutarhaa pitää kastella.
Puutarhanhoito tekee ihmisestä
mukavamman tyypin
mukavamman tyypin
Puutarhanhoito on maailman yleisin harrastus, joka yhdistää ihmisiä yli sosiaaliluokkien, ikäluokkien ja kulttuurien.
Viherpeukaloiden kanssa kelpaakin kaveerata, sillä he ovat rentoa
porukkaa. Tutkimukset osoittavat, että puutarhanhoidon harrastajat ovat
keskimäärin ystävällisempiä, ulospäin suuntautuneempia, vähemmän
itsekkäitä ja suvaitsevaisempia kuin muut."
/Kotiliesi/ Puutarhanhoidon terveyshyödyt
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti