Translate

26.6.2022

Mökillä






 Eräs kesänaapurimme. 




Toivon, että jokaisella, joka rakastaa mökkeilyä, 

on mahdollisuus oleskella edes muutaman päivän 

jossain mökillä. 

Tänään onkin Hirsimökkipäivä

  





Joskus isovanhempien asunnot,  ne mummonmökit, muuttuvat myöhemmin kesämökeiksi. 





Siirtolapuutarhamökit ovat erityisen ihania mutta minikokoisia. 







Vuokramökki on hyvä idea jos ei ole omaa 

tai ei halua hankkia sellaista omaksi. 





Meidän edellinen kotimme oli rintamamiestalo

ja se oli, kuin olisi asunut mökillä. =) 

Minulla on ikävä sen talon pihan 

kasveja. Kaikkia sinne istuttamiamme... 






 

Joskus mökkiä ei tarvita, jos asut vesistön lähellä...









mä on jo kolmas kesä täällä. 

 Mies tekee mökiltä käsin etätöitä. 






Olemme joutuneet odottelemaan ensin metsuria 

parin kesän ajan ja tänä kesänä olemme odotelleet 

maansiirtomiestä, jonka piti toimittaa meille 

multaa, kiskoa kannot pois, silotella pihamaata 

ja sitten meillä olisi ollut metsän keskellä piha

jonne olisi jo voinut istuttaa hedelmäpuita, tehdä 

kukkapenkkejä tms, mutta yhä odotamme häntä, 

jo kohta kolmatta kuukautta... 




 

Täällä asiat sujuvat leppoisan rauhallisesti. 

Joskus tuntuu että hiukan liiankin rauhallisesti. 😆 







Luonto on kaunis ja se luo mielihyvää, 

tuo voimia, ihastuttaa ja hurmaa, 

joka päivä. 








Kuvat olen napsinut  mökkimaisemistamme 

- ja mökkinaapureistamme. 













2 kommenttia:

Hitunen kirjoitti...

Ihastuttavat kuvat! Meidän mökkimme on tämä rintamamiestalo, jossa asumme. Meri on muutaman kilometrin päässä, joten omaa rantaakaan emme tarvitse.
Nautitaan näistä lämpimistä kesäpäivistä (erityisesti aamuista ja illoista)! Hyvää kesäkuun loppua sinne mökille!

Hallatarinoita kirjoitti...

Kiitos Hitunen! Meilläkin on meri n. 300 metrin päässä. :) Mutta pieni metsäkaistale ja naapureita sen edessä. :)
Aamut ja illat todellakin ovat ihastuttavia! Ihan samoin ajattelen miekin... .
Päivisin olenkin paennut paahdetta sisätiloihin...

Odotan sitä, kun sunnuntaina olisi kuulemma +22 astetta! Jee! Sitten pystyy taas vaikka klapikonetta käyttelemään. :)