Translate

20.12.2021

20. luukku

 

 


 



Itse annoin eilen, keskimmäisen, Miihkalin pyynnöstä, varastostamme kaikki loput joulukoristeet hänen ja ystävättärensä kotiin ja komeaan joulukuuseen (olen nähnyt kuvia!) koska heillä ei ollut yhtään joulukuusenkoristeita ja kaupoissa on ruuhkaa. Itse otin kolmesta koristelaatikostamme esiin tässä jo aiemmin vain muutaman valkoisen koristeen, koska asuntomme on pienen pieni, eikä tänne tosiaankaan edes joulukuusi mahdu, se kokeiltiin jo vuosi sitten ja ihana, silloinen Miihkalin meille tuoma kuusi joutui parvekkeelle, mutta se oli sielläkin valoineen seudun kaunein, ja somisti parvekkeemme todella jouluiseksi!  💚

 

Kuusenkoristeet lähtivät siis vain lainaksi! 

💚

Niissä on niin monta minulle rakasta juttua, (mm vanhoja, vanhoja, lapsianikin vanhempia lasisia palloja) etten niitä ihan omaksi (ainakaan vielä) anna. =) 

 

💚

 Olen ihaillut meitä vastapäätä asuvien kaunista joulukuusta. 

Heillä on usein pimeään aikaankin verhot poissa ikkunoista ja huomasinkin eilen aamulla heidän olohuoneessaan, jossa usein pieni poika leikkii, olevan ihana, tuuhea kuusi. 

En todellakaan stalkkaile, enkä kauaa tuijottele heille, ohimennessäni vaan huomioin. 

Kun muutamaan tuntia myöhemmin kuljin eteisen ikkunan ohi, näin sivusilmällä että näkymä oli muuttunut. Seisahduin ihailemaan hetkeksi kauniisti koristeltua joulukuusta. 

Naapurissa oli pienen pojan iloksi jo joulu katettuna. 

💚

 


Runokuva löytyy myös Runosanoja sivustolta.   

 




2 kommenttia:

Hitunen kirjoitti...

Kuusi on kaunis parvekkeellakin ja pieneen asuntoon riittää vaikka muutama oksa maljakkoon kuten aion itse laittaa.
Hyvää jouluviikkoa!

Hallatarinoita kirjoitti...

Kiitos Hitunen!
Kuin myös sinulle! ❤️❤️❤️

Jos löydän, niin laitan tähän juttuun esiin viime vuoden kuusen. Se oli tosi kaunis.

Kuusenoksia ja minipöytäkuusi tuotiin toki jo lokakuussa mökiltä...

Täytyy kai nekin kuvata... ;)