Translate

23.12.2021

Tänä jouluna

 

 


 


 

Ostin syksyllä ritarinkukan eli amarylliksen sipuleita, monta valkoista ja yhden tosi kookkaan punaisen.

Punainen meni äiti-mamalle nimipäivälahjaksi marraskuussa ja se kukki monin kukkaputkin ja monin suurin kukin siellä äidin iloksi.  

 

 


Valkoiset amat jäivät itselle kukkimaan, sekä ruukuissaan että leikkoina maljakoissa. 


 




 



 

 

 

 



Pienet harmaahiippalakkiset potkupukuiset babytontut olen ostanut jo vuosia sitten, asuessamme Punaisessa  pikkutalossa.  


 


 

Toin mökiltä lokakuussa mm mustikanvarpuja, kuusenoksia ja Hani halusi mukaan yhden minikuusen juurineen mukaan tänne talvikodille jouluksi.


 

 

Minijoulukuusen istutin ruukkuun ja nyt se alkoi jo kasvattaa uusia kerkkiä... Sillä on kevättä selvästi mielessään. =) 

Jos se pysyy kevääseen hengissä, viemme sen takaisin mökkisaareen ja istutamme uuteen paikkaan, koska syksyllä se kasvoikin ihan hassussa paikassa. 

 


 

 


 

Tähtiä meillä myös on paljon. Pari vanhaa ja muutama vastikään ikkunoihin syttynyt...

 



 



 

Tämä joulu on koristettu valkoisin koristein, valkoisin kukin, kuusenoksin, tähdin ja havuin. 

 

 

 



 

 Tämän verran joulussamme on punaista ja ruskeaakin, piparin tuoksusta puhumattakaan... 











 

Keskimmäisen kanssa pidimme pienet pikkujoulut joihin valmistin Baileysjuustokakkua, (omalla reseptilläni) ja annoin loppupuolet kakusta poikasen mukaan.

Myöhemmin kävimme flunssaisen esikoisen luona, ihan vain ovella piipahtamassa ja veimme hänelle jouluyllärin.

Nuorimmaiselle lähti paketti postin mukana jouluksi. 

 

 







 


Gluteenittomasta piparitaikinasta tein mukipipareita...