Suomalaisen ruoan päivän resepti on mutkaton:
poimi ruokakauppasi hyllyiltä ruokaa ja juomaa,
poimi ruokakauppasi hyllyiltä ruokaa ja juomaa,
joissa on sinivalkoinen
Hyvää Suomesta -merkki.
Sitten vaan porukalla pöytään ja nauttimaan oman maan parhaista antimista yhdessä.
Hyvää Suomesta -merkki.
Sitten vaan porukalla pöytään ja nauttimaan oman maan parhaista antimista yhdessä.
Suomalainen ruoka on ainutlaatuinen yhdistelmä puhtautta, osaamista ja vastuullisuutta – ja siksi oman merkkipäivänsä ansainnut! /Hyvää Suomesta
#suomalaisenruoanpäivä
#hyvääsuomesta
Nimikkopäivän avulla halutaan nostattaa suomalaista ruokaa
ja sen tekijöitä sekä vahvistaa kuluttajien tietoisuutta
ruoan suomalaisesta alkuperästä. Suomalaisen ruoan päivä
haastaa tekemään tietoisia ruokavalintoja.
Jokainen päivä voi olla suomalaisen ruoan päivä
Tuotteen nimi, pakkauksen suomalaiset maisemat tai tutut
raaka-aineet eivät välttämättä kerro koko totuutta
tuotteen alkuperästä.
Hyvää Suomesta -merkki sen sijaan kertoo.
Valion yli 460 Hyvää Suomesta -merkittyä
tuotetta tekevät kotimaisen valinnan tekemisestä
helppoa päivän jokaiseen hetkeen. Tuetaan yhdessä
kotimaista ja valitaan hyvää Suomesta. /Valio
Ylimmässä kuvassa komeilee

suomalaisille rakas karjalanpaisti.
( Klikkaamalla löydät myös ohjeen tähän herkkuun!)
****
Maailmalla vietetään tänään
myös
-päivää ja sehän sopii teemaan! =D
****
Lisäksi tänään vietetään
Jotkut vielä haluavat lukea
uutisensa rapisevasta, paperisesta lehdestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti