Translate

20.5.2021

Mehiläispäivä & esteettömyyspäivä













Tänään on kansainvälinen  mehiläispäivä,
World Bee Day 

#BeeDay 

 

 Monet ravintokasvit tarvitsevat hyönteispölytystä tuottaakseen satoa.
Suomessa erityisesti mehiläisistä hyötyvät esimerkiksi rypsi ja rapsi, tattari,
apilat, härkäpapu, omena, puutarhavadelma, herukat, mansikka ja pensasmustikka.
Metsämustikka ja puolukka puolestaan tarvitsevat luonnonpölyttäjiä kuten kimalaisia ja erakkomehiläisiä.




Osta kotimaista hunajaa 

Sekä Suomen Mehiläishoitajain liitto SML että FAO kehottavat suosimaan lähihunajaa,
koska se on paras tapa tukea oman alueen mehiläistarhaajia. 

Tarhamehiläiset ovat yhdyskuntahyönteisiä, mikä on niiden suuri valtti yksin ahertaviin luonnonvaraisiin pölyttäjiin verrattuna.








 
 

Mehiläisiä voi siirtää paikasta toiseen 

Mehiläisiä on mahdollisuus saada töihin omille viljelyksilleen ja puutarhaansa
SML:n ylläpitämän viljelijöille maksullisen pölytyspalvelun kautta.

Tarhaaja siirtää mehiläispesiään haluttuun paikkaan, huolehtii niistä ja korjaa hunajasadon.
Viljelijä tai tarhuri puolestaan saa entistä paremman ja laadukkaamman sadon.


YK:n maatalous- ja ruokajärjestö FAO korostaa mehiläispäivänä tarhaajien elinkeinon turvaamisen tärkeyttä koronaepidemian aikana. 

 

Mehiläistarhaus tarjoaa työtä ja tuloja myös niille ihmisille,
jotka elävät äärimmäisen köyhissä oloissa. On tärkeää tunnustaa mehiläistarhauksen
ratkaiseva rooli köyhyyden ja aliravitsemuksen torjunnassa ja auttaa mehiläishoitajia
selviytymään pandemia-ajan ​​haasteista.


Teksti: Maaseudun tulevaisuus 
 
 






World Bee Day 

 


Pölyttäjät ovat äärimmäisen tärkeitä luonnon monimuotoisuuden ja ihmisten ruuantuotannon kannalta katsottuna. Mehiläiset ja muut pölyttäjät ovat kuitenkin vaarassa ihmisten aiheuttamien toimien vuoksi. Lähes 90 prosenttia maailman villeistä kukkivista kasveista on riippuvaisia kokonaan tai ainakin osittain pölyttäjistä. Maailman ruokakasveista pölyttäjiä tarvitsee 75 prosenttia ja pölyttäjien vaikutus koskee 35:tä prosenttia maailman viljelymaasta.

Tietoisuuden kasvattamiseksi YK päätti vuonna 2017 julistaa toukokuun 20. päivän Maailman mehiläisten päiväksi. Päivän tavoitteena vahvistaa niitä keinoja, joiden avulla mehiläisiä ja muita pölyttäjiä voidaan suojella. Nälän poistaminen on yksi YK:n kestävän kehityksen tavoitteista ja mehiläisiä tarvitaan, jotta tavoite voidaan saavuttaa.

Teksti: YK-päivä tapahtumat, Maailman mehiläispäivä








Pölyttäjävideo






***************










Tänään on myös Kansainvälinen esteettömyys- ja saavutettavuuspäivä, jota vietetään toukokuun kolmantena torstaina

 

Tänä vuonna teemana on esteetön pysäköinti ja esteettömien pysäköintipaikkojen luvanvarainen käyttö. 

 

Invalidiliitto kampanjoi aiheesta valtakunnallisesti, ja mm. jäsenyhdistykset ympäri Suomea jalkautuvat jakamaan tietoa esteettömien pysäköintipaikkojen tarkoituksenmukaisesta käytöstä viikon aikana.

Kampanjan avulla pyrimme helpottamaan etenkin liikkumisrajoitteisten ihmisten päivittäistä asiointia, kuten kaupassa käyntiä. Esteettömiä autopaikkoja tarvitaan, jotta myös liikkumisesteiset ihmiset pääsevät palvelujen äärelle; käymään ostoksilla, nauttimaan kulttuurista, harrastamaan ja huolehtimaan hyvinvoinnistaan sekä käyttämään terveyspalveluita.

Leveämmät ja lähellä sisäänkäyntiä sijaitsevat autopaikat ovat välttämättömiä monille liikkumisesteisille ihmisille.

Ethän pysäköi esteettömälle autopaikalle ilman liikkumisesteiselle henkilölle myönnettyä pysäköintilupaa.

 

 

#HelppoLiikkua 

#YhdenvertaistaPalveluaKaikille


********


Tänään myöskin 

 Maailman autoimmuuni niveltulehduspäivä 

World Autoimmune Arthritis Day