Tänä juhlapäivänä et tarvitse juhlapukua. Sinä riität itsenäsi. Olet juhlan kunniavieras. Luonto 💚 ottaa meidät vastaan iloinemme. Samoin kuin silloinkin kun olemme haavoittuvimmillamme. Se antaa meille maan antimien lisäksi uusia voimavaroja. Jospa tänään siksi kiitokseksi liputtaisimme tälle sankarille? Kiitos ja kumarrus luonnolle.
"Tule mukaan luontojuhlaan"
Suomen luonnon päivä on luonnon oma juhlapäivä. Vuodesta 2013 vietetty juhla on kovaa vauhtia vakiintumassa osaksi kansallisten juhlapäivien perinnettä ja rumasta ankanpoikasesta kasvamassa upea laulujoutsen. Suomen luontoa juhlitaan aina elokuun viimeisenä lauantaina. Suomen luonnon päivä on yhdessä tekemisen ja yhdessä luonnosta nauttimisen päivä. Luontoa voi juhlia monella tapaa – järjestämällä tapahtuman, osallistumalla tapahtumiin ja menemällä luontoon yhdessä perheen tai ystävien kanssa. Voit myös osallistua jakamalla luontokokemuksesi muiden juhlijoiden kanssa somessa./Suomen luonnon päivä
Jos yhä löytyy mustikoita, kerää niitä ainakin yhden piirakan verran ja leivo iloksesi mustikkapiirakkaa!
Mustikkapiirakka on Suomen luonnon päivän suussa sulava juhlaleivos.
Maukas gluteenitonmustikkapiirakka
2 kananmunaa1½ dl sokeria2 tl vaniljasokeria2,5 dl gluteenittomia jauhoja(tai 3 dl vehnäjauhoja)1½ tl leivinjauhetta150 g huoneenlämpöistä voita1 dl maitoa tai kermaaPäälle:mustikoita ja ripaus sokeria jatomusokeria jäähtyneen piiraan päälle
Vatkaa munien rakenne rikki.Lisää sokerit, jauho-leivinjauheseossiivilän läpi, sekä pehmeä voi ja maito/kerma.Vatkaa taikina tasaiseksi.Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan(halkaisija noin 27 cm).Ripottele pinnalle mustikat ja sokeria.Paista 200-asteisen uunin alaosassa25–30 minuuttia.
Ohje Kodin kuvalehden ohjetta mukaellen.
<3
Suomen Latu haastaa koko Suomen nukkumaan yönsä ulkona Suomen luonnon päivänä! Jaa tunnelmasi yölliseltä seikkailulta #nukuyöulkona ja #luonnonpäivä.
Toivotaan että sää olisi päivän juhlijoille ja yön ulkonanukkujille lempeä.
Täällä sekä-päivä on myös tänään mikä sopii hyvin luontoteemaan.:
PS:
Ja edelleen saat
luvan kanssa
Halata puita...
4 kommenttia:
Luonto on paras ihmisen terapeutti ja rentoutumispaikka <3
No näin se joskus on... 💚
Olen ihan samaa mieltä!
Tuo kuva luonnossa kulkevasta polusta, ihan kutsuu sinne luokseen!
Hyvää huomista sunnuntaita sulle sinne!
❤️ Harakka ❤️
Luonto kutsuukin mutta harva lukee sitä noin hienosti. ❤️
Kiitos, samoin sinulle!
Lähetä kommentti