Translate

8.12.2015

Lämpimin ajatuksin







Itsenäisyyspäivä meni sohvalla neuloen.
Sain taas yhdet tilatut sukat valmiiksi.
Televisiosta tuli boxille nauhoitettuja tv-sarjoja ja
hyviä elokuvia pitkänkin ajan rupeamalta.
Päivän tv-tarjonta oli niin surkeaa ettei sitä
voinut katsoa.

Remonttikuukausina ei pahemmin tv:ta ehtinyt
saati jaksanut katsella. Onneksi joitakin ohjelmia
jaksettiin sitten nauhoitella.


Muutamat tilatut villasukat ovat vielä tekeillä 
mutta nämä kaikki kuvatut ovat jo lähteneet maailmalle, 
ollen kyllä murto-osa tämän syksyn neuleistani. 

Nuo ylimmäiset olivat kyllä ehdottomat
suosikkini tänä syksynä.
Sellaiset metsänneidon sukat.









Kuplasukat...




Myös nämä oranssit Runosivustollani arvotut 
ylipolvensukat ovat jo päässeet käsittääkseni
uuteen kotiinsa. Ainakin olen ne aikoja sitten
jo voittajalle postittanut...



Omasta porukasta ei löytynyt
tällä kertaa lainkaan sukkien tarvitsijoita.

Osalla on kuulemma edellisetkin käyttämättöminä. 



En tosin ymmärrä miten niin villasukat voivat
jäädä käyttämättömiksi, koska eihän niitä yksiä ja
samoja tarvitse koko ajan käyttää, vaan tänään
nämä sukat, huomenna toiset sukat, reissuun omat sukat,
töihin yhdet villasukat, yöksi yösukat,
sunnuntaina sunnuntaisukat, jne... =)

Mutta ehkä heillä on tosiaan asunnoissaan,
niin kävin lämmintä. =) 


Meillä pikkuisessa rintamamisetalossa
ei aina ole niin lämmintä.
Mutta liika lämmitys ei ole edes hyvästä,
muuta kuin villasukkina. =D

Toivon, että langasta kieputtelemani 
lämmittävät kantajiensa jalkoja 
ja antavat heille onnellisia ajatuksia.


PS: Tänään on Mokkapalapäivä. 
Nam. 




13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oih.... ihania sukkia ja aivan varmasti lämmittävät saajan varpaat. Villasukissa on jotain niin lohdullista; kun maailma on kylmä ja kova, villasukat ovat ihana vastus. Täytyy myöntää, että itselläni on tullut muutamista sukista niin suosikit, että ne tulee useimmiten kiskottua jalkaan. Yhdet sukat ovat olleet niin kovassa käytössä, että kantapäät ovat puhki.

Ihanan raikkaita värejä sinun sukissasi on.

T; SS

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Juuri oikea vihreän sävy noissa ensimmäisissä sukissa... ja nuo viimeiset...ihanat!!
Villasukkia EI voi olla liikaa!!:)

Kirsti kirjoitti...

Voi että, kuinka kauniita sukkia ♥

aimarii kirjoitti...

Tunnustaudun myös villasukkaihmiseksi. Isoissa saappaissani kerralla jopa kahdet. Itse myös kudoo.
En tosin aikoihin tuollaisia metsänneidon sukkia, en muitakaan pitkävartisia.

Tiina kirjoitti...

Voih, miten yli-ihania sukkia sä taiot <3 Ja miten ihmeessä villasukat VOI jäädä käyttämättä?? Itellänikin on koko ajan kierrossa monta sukkaparia, ne kun on maailman ihanimmat pitää kotosalla. Tunnelmallista joulun odotusta, ystäväni <3

Hallatarinoita kirjoitti...

Kiitos hipinen Sukulaissielu. ♥

Jatka niiden rakkaimpien elämää, parsimalla niihi paikat. =) ♥
Yksi hyvä keino on (ensin tientenkin harsia pohjista silmukat kiinni kevyesti) ja sitten virkata sellaiset pienet "patalaput" paikoiksi ja harsia ne sukan pohjiin, molempiin, kuin olisivat pohjalliset. =) Sinä kyllä osaat. ♥


Tämän syksyn sukkien värit ilmaantuivat suurimmalta osin blogi- ja fb-ystävä M:n lankojen väreistä, hän kun pilkkahintaan myi miulle lankavarastojaan, muuttonsa tieltä. ♥ Kiitos siis M:n! ♥



Hallatarinoita kirjoitti...

Kiitos Irmastiina. ♥

Olen kyllä sama mieltä ettei niitä ole liikaa. =) Itse suorastaan kävelen niitä puhki koska ne ovat usein jalassa kesät talvet.



Nuo viimeiset kohtasivat viimein eilen juuri uuden omistajansa, joka vihdoin haki ne postistaan ja minä olin niin jännityksellä odottanut mitä hän niistä pitää ja pitihän hän... =) ♥

Hallatarinoita kirjoitti...

Kiitos Kirsti ♥

Hallatarinoita kirjoitti...

Jätinkin tästä pois ne kaikki lyhytvartiset. =) Niitä on mennyt mm SPR:n pakolaiskeräykseen sekä muihin myyjäisiin jo monet parit. =)

Hallatarinoita kirjoitti...

Heipsan ja kiitos Tiina ♥

Tiedän miksi niitä voi jäädä käyttämättä:
jos asunnossa on tarpeeksi lämmin niitä ilmankin. =))))


Mutta meillä on täällä piku okt:ssa tosi viileät lattiat.

Ja tuo mun crohnintautini tai lähinnä sen lääkitys saavat minut iltaisin palelemaan. Ellei sitten ole tosi hellesää.



Hallatarinoita kirjoitti...

Hups, lähti viesti hyppysistä!

Niin ja kiitos, siulle myös mukavaa joulunodotusta. Minä jouluhupsu jo olen koristellut koko kodin. Joulukortitkin jo lähtivät eilen maailmalle... ♥

Anonyymi kirjoitti...

Pitää kurkkia lankakoria, että vieläkö siellä on sitä ihanaa lankaa vai onko käytetty pois. Virkkaaminen ei luonnistu minun hermoilla... siinä on jotain mikä ei vaan luonnistu ja sitten palaa pinna ;-D

Sinun sukat ovat aivan ihania! Värit ovat niin kauniit ja yhteensopivat!

SS

Hallatarinoita kirjoitti...

Ei haittaa, vaikka olisi eriväriä. =)
Voi sen paikkapalan neuloakin, mutta siitä tulee jotenkin napakampi virkkaamalla. =) Ihan kummalla tahansa keinolla kyllä onnistuu. =)

Voi kiitos. Olen kyllä nähnyt FB:ssa siun villasukkiasi ja neulehuivejasi
ja ne olivat miun mielestäni aivan suloisia. ♥