Translate

28.10.2015

Elämäni ensimmäinen perhosorkidea







Viivähdetään kukkien parissa hetki, vaikka niitä ei enää pihalla yöpakkasten jäljiltä olekaan. Sisätiloissa kukkii tämä reilun vuoden meillä ollut ihana orkidea, joka kuukausien tauon jälkeen innostui yhtäkkiä kukkimaan.

Täytyy myöntää että kukan saadessani olin hiukan kauhuissani. Sisimpäni oikein kiljui apua, sillä ajattelin, etten saisi tätä ikinä pysymään elossa. - Se kuolee kummiskin, mää mietin lakonisesti. En ole koskaan ennen omistanut enkä edes hoitanut orkideaa...

Siinä oli silloin toissaloppukesänä rutkasti kukkia, mutta vähän ennen viime vuoden syyskuun  puoliväliä se tiputti ne kaikki. Siksikö, kun menin siirtämään kukkaruukun toiselle ikkunalle. Kuka tietää. Tai sitten sen kukinta-aika oli vaan loppu.

Se oli pelkkä lehtihökötys kymmenen kuukautta, tehden kyllä kaksi uuttakin lehteä niiden kuukausien aikana. Mutta pari kuukautta sitten se työnsi kaksi vihreää kasvannaista kohti ikkunaa. Jee! Kukkavarsia! Wow!



Hankin sille hetimiten palkaksi uuden tukikepin, heitettyäni sen edellisen pois, ollen varma, ettei se kuuna päivänä tulisi sellaista enää tarvitsemaan. Kukkaputket kasvoivat vauhdilla pituutta ja alkoivat viime kuussa työntää nuppuja esille. Kukkavarren alimmat nuput pullistuivat ja pullistuivat, kunnes illalla 26.10.2015 se aukaisi toiseen kukkavarteen ensimmäisen kukkansa! Voi kaikkien kukkakeijujen äiti, miten oletkaan ihana!







Eilen aamulla se aukaisi toisen kukan ihailtavakseni 
ja minähän ihailin, kuvailin ja huokailin 
kuinka se ihmeellinen kukka onkaan ihana, ihana, ihana!


Tästä kokemuksestani rohkaistuneena 
aionkin hankkia valkoisen tällaisen heti 
kun tililläni taas on rahaa... =) 
- Köyhillä runoilijoilla ei aina ole... 





19 kommenttia:

Irja Viirret kirjoitti...

Ihastuttava! Nätisti kuvattu.

Anonyymi kirjoitti...

Upea orkidea ja ihanaa, että innostui kukkimaan jälleen.

SS

Hallatarinoita kirjoitti...

Kiits Mustis. Pala eksotiikkaa ihan tavissuomalaisessa kodissa. :)

Hallatarinoita kirjoitti...

Oli tosi yllätys. :) Olen siis jossain joskus onnistunut joko tekemään
Jotain oikein tai sitten tämä oli silkkaa tuuria. :)

Huopalintu kirjoitti...

Kauniin värinen orkidea. Mulla on valkoinen orkidea, joka on kulkenut mukanani noin 15 vuotta. Välillä se mököttää jopa vuosia (ydestä asunnosta se ei tykännyt yhtään ja silloin meinesin heittää sen pois), mutta sitten kun on tyyytyväinen kukkii runsaasti ja kauniisti.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Perhosorkidea on tosi helppo kasvi , kun vaan muistaa, ettei hukuta sitä....minullakin tällä hetkellä kaksi vanhaa kukkii. Toisesta juuri eilen viimeiset kuihtuneet kukat nyppisin pois ja huomasin, että taas on yhdessä vanassa nuppuja vaikka kuinka.
Aurinkoista keskiviikkoa sinulle♥

Hallatarinoita kirjoitti...

Ok. :) Hyvä ettet heittänyt. :) Eihän me ihmisetkään kaikista asunnoista pidetä... :)

Hallatarinoita kirjoitti...

Minä taas olen kuullut ihan päinvastaista. :) Vaikeaksi ja hankalaksi on mainittu. Muutamat tuttavat ovat saaneet kuolemaan monta orkideaa. Kiitos. Näkyy aurinko paistavan. Samoin sinulle. :)

Anonyymi kirjoitti...

No sinulla on kyllä viherpeukalo... Kuulemma orkidean juuret tarvitsevat valoa ja läpinäkyvän ruukun. Minä onnistuin tappamaan äitini orkidean... pitäneekin ostaa uusi tilalle...

SS

Hallatarinoita kirjoitti...

Voi taitaa ihan olla sattumaa että tämä päätyi kukkia. Sellainen tosi onnellinen sattuma. :)

Maireanna kirjoitti...

Pitäisiköhän minunkin hankkia Orkidea? On se niin kaunis.. Olen kyllä lannistunut yhteen orkideaan kun se kukinnan jälkeen piti liian kauan lepoa.. se sai mennä kompostiin..? Taisin tehdä huonon liikkeen.

Anna Amnell kirjoitti...

Ihana orkidea! Orkideat ovat kauniita, ja perhoskämmekät helppohoitoiisia. Keräsin kerran ohjeita orkideojen hoitamiseksi muuutamasta lehdestä. Tästä voi olla muillekin hyötyä.
http://blogisisko.blogspot.fi/2008/01/nin-saan-orkideat-kukkimaan.html

Hallatarinoita kirjoitti...

Ja tabletti muokkaa näköjään tekstiä... ;)

Susanna Hietanen kirjoitti...

Minä sain valkoisen perhosorkidean syntymäpäivälahjaksi ja se kukkii ihanasti. Toivon, että muistan kastella sitä välillä. Irtaudun valokuvauksen myötä toisinaan tästä maailmasta aivan täydellisesti...

Hallatarinoita kirjoitti...

No mikä ettei?

Hallatarinoita kirjoitti...

Kiits. Joskus ne tosiaan oikuttelevat... Kiitos ohjeista Anna! ❤

Hallatarinoita kirjoitti...

Valkoinen minunkin haaveeni olisi. :) Me saimme tämän vuosi sitten häälahjaksi. ❤

Hitunen kirjoitti...

Orkidea on mielestäni yksi helppohoitoisimmista kasveista - kerran viikossa kunnon upotus veteen (vartti tai yön yli riippuen siitä, kenen ohjeita kuuntelee!). Itselläni on ollut useita, joista moni on kestänyt monen monta vuotta kukkien aina suunnilleen helmikuusta lokakuun lopulle. Nyt yksi aloitti juuri kukinnan oltuaan kesällä levossa. Sinun orkideasi näyttää oikein hyvinvoivalta ja varmaan kukkii pitkään.

Hallatarinoita kirjoitti...

Kasvatustapoja lienee yhtä monta kuin omistajaa. =)