Translate

10.2.2015

Tapetin ja maalin liitto



Voi mitä bongasinkaan sisustusrintamalta! Tästä keväästä lähtien kotisi maali- ja tapettipinnat matsaavat toisiinsa täydellisesti! Meilläkin valmistaudutaan jälleen tosiaan remonttikesään, ja siksi kaikki mikä remontoimiseen liittyy, kiinnostaa meitäkin. Meillä tosin taas mennään eräässä kohteessa pitkälti pintaa syvemmälle, mutta tällaisia herkkuja löytyi pintasilaukseksi:

Tikkurila Oyj tuo markkinoille tapettimalliston, johon liittyy olennaisena osana maali. Tämä uusi, Duett-niminen sisustuskonsepti lanseerataan vuoden 2015 alkupuolella samansisältöisenä Suomessa, Venäjällä ja Puolassa. Suomessa mallisto tulee kauppoihin asteittain vuoden 2015 aikana.

Värisävyjen valinta on sisustajan suurimpia haasteita. Suunnittelijat ja urakoitsijat voivat nyt auttaa asiakkaitaan tarjoamalla heille tarkkaan mietittyjä kokonaisuuksia valmiista konseptista. Tikkurilan Duett tarjoaa monia erilaisia vaihtoehtoja, joilla ilmentää makuaan ja tyyliään.

Duett on pohjoismaisten suunnittelijoiden luoman moderni, selkeä ja värikäs tapetti- ja maalimallisto. Konseptia on kehitetty yhdessä Pentagon Design Oy:n kanssa. Mallisto uusitaan kahden vuoden välein.

Tapetin ja maalin täydellinen liitto 


Tapeteista on tarjolla kuusi kuosia: Joy, Flow, Woods, Mosaic, Stitch ja Dream, joista kustakin saa kolmea eri väriä eli yhteensä 18 mallia. Jokaiselle kuosille ja värille on valittu valmiiksi sävytetty, täyshimmeä sisäseinämaali. Duett-tapetissa on samettinen, täyshimmeä mattapinta. Siksi laadukkaan tapetin ja samettisen maalin värisävyt sointuvat täydellisesti yhteen.

Tikkurilan Duett-mallisto on venymätöntä non-woven -kuitutapettia, joka on helppo asentaa. Tapettiliima levitetään seinään ja tapetti nostetaan seinälle, mikä helpottaa työtä huomattavasti. Tapetti täyttää tiukat ympäristövaatimukset, ja sen kaikki painovärit ovat vesiohenteisia. Duett-tapetit eivät sisällä PVC:tä, raskasmetalleja tai muita ympäristölle haitallisia aineita. Värien valonkesto on erittäin hyvä.

Duett-sisäseinämaali on vesiohenteinen, täyshimmeä ja heijastamaton akrylaattimaali. Sen korkean laadun ja ympäristöystävällisyyden takeena ovat pohjoismainen Joutsenmerkki ja Euroopan ympäristömerkki.


Lisätietoja, väri- ja tapettimaailmaa sekä idean suunnittelijat: http://www.tikkurila.fi/duett 



 

1 kommentti:

Unelma kirjoitti...

Upeita suunnitelmia. Näitä on mukava katsella kun mökkiä pitäisi kesällä rempata.