17.9.2012
Siipien havinaa
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Ladotkin taitavat olla kohta mennyttä maisemaa
ihanan blogin löysin , kiitos
Niin se aika kuluu..siipien havinaa, ja taakse jää monia ihania muistoja. Latojakin on jo harvakseltaan kun pelloilla valkoiset pallot korvaa ne? Kauniimpi on puinen lato kuin muovinen pallo! Heinät sai ladossa ilmaa eivätkä homehtuneet.
Minulla tulee tästä mieleen lintujen syysmuutto.
katson maalaismaisemaa ja ymmärrän..
Hyvä, että mennyttä maailmaa näkee vielä. Hieno kuva.
Yksi puu on jätetty vartioimaan peltoaukeaa!
Kiits
Pappilanmummolle
Raparperille
Annalle
Irenelle
Sillareille
Arleenalle
sekä Sinille =)
Yksinäinen puu keskellä peltoa oli se joka sai mut aikoinaan tämän kuvan liikkuvasta autosta nappaamaan. =)
Lähetä kommentti