16.3.2012
Pisarasekoitus
Labels:
Unan runoja
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
What a beautiful windchime!
I love the photos from February 27 and 22!!!
Niin kaunista..
en ole itkenyt pitkään aikaan,
paitsi eilen suihkussa..
Hieno kuva, syvyysvaikutelma!
Niin kaunis kuva sanoihisi sopiva.
Ja itku tulee, kun sen aika on, olit sitten missä tahansa!
Kun ei ole vuosikausiin itkenyt, muutaman miehisen kirouksen vain alleen laskenut.
Pitäisikö sen vuolsi vasiten itkeä
- vai vain jatkaa vanhaa polkua?
iisi
pienet helmet...
Than You Dear Judy
I love trees. <3
Kiitos Hanne
Ari
Harakka
Iisi
ja Hannele
Lähetä kommentti