...
Tämä päivä tullee kulumaan tummissa sävyissä. Tiedossa yhteensä noin kuusi tuntia autossa istumista. Ehkä jopa itsekin kuskina olemista. Kättelyä. Digikuvaamista. Kahvia. Vieraita ja hiukan tutumpia ihmisiä. Luultavasti loppuillasta migreeniä. Siinä välissä puheiden ja virsien kuuntelua. Hautausmaa jossa en ole ennen käynyt. Monia nimiä kiviin hakattuina. Punaisia silmiä. Nenäliinoja. Niiskutuksia. Kyyneleitä. Myötätunnon hulvahduksia iäkästä haurasta herttaista miestä kohtaan, joka on menettänyt yli kuusikymmentä vuotta vierellään astelleen vaimonsa. Emmekä me osaa tehdä muuta kuin kantaa arkulle kauniita kukkakimppuja ja ojentaa miehelle kätemme...
-Una Reinman-
...
...
12 kommenttia:
Se kädenojennus ei ole vain - on joku johon tukea jollei itse jaksa.
Se kertoo niin paljon muutakin - ettei tarvitse tällä raskaalla hetkellä olla yksin.
Turvallista matkaa!
MK
Voisipa tehdä enemmänkin...
Mutta voin olla Hanin tukena,
kun hän laskee kukat mummonsa arkulle.
Oli mummo Hanillekin rakas.
Kiitos MK.
*halaa ymmärtäen*
Yritämme ajella varoen...
Enkelit kerallanne.. <3
Kiitos Uma!
Runosi tuovat lohtua alakuloa potevan elämään.
-arja-
Ymmärtäen ( hali...hali )
Salamana iski, kahden vuoden murhe. Sysään sen sivummalle,siirrän rinnalle kulkemaan, ettei estäisi elämistä. Kuitenkin haava aukesi, vuosi verta vähäisen.Poissa nuorimmainen on.
Niinpä niin, sitä kun ei voi toisen surusta ottaa mitään pois. Vaikka kuinka sanotaan " otan osaa" niin se ei paljon lohduta. Pelkkää sanan helinää. Mutta Hanille haleja, vaikka sekään ei paljon lohduta.
Surullinen päivä teille tulossa.
Rakas mummonne on kuitenkin nyt päässyt parille, tätähän elämä on, aikanaan kukin lähdemme. Toivon papallenne voimia tälle päivälle, onneksi te kaikki olette hänen tukenaan. Turvallista matkaa.
Se kädenpuristus/halaus merkitsee paljon ... vuosi sitten äitini menettäneenä muistan, ettei sillä hetkellä sanoilla ole merkitystä, mutta kosketus jää mieleen.
Vieläkin muistan sydämmessäni miten eri ihmiset silloin kättelivät tai halasivat...
Voimahali teille kaikille.
Minäkin luulen, että se kädenpuristus voi olla paljon enemmän kuin pelkkä puristus. Toivottavasti ette joudu ajamaan liukkailla.
Tällä hetkellä, en voi muuta sanoa, kuin että koita jaksaa, ja kuitenkin sun tyttösi nuorena jaksaa kantaa tämän surun, mikä on todella suuri suru!
Mutta näin meitä opetetaan, luopumaan, kun on pakko!
Meilläkin on täällä suuri suru, ja pakko on jaksaa.. Vaikka ite en jaksaisi, jos mun mieheni olisi kysymyksessä.
Mutta hänellä oli voimakas vaimo, mikä ihmeesti jaksaa kantaa tämän vaiheen.
(Halaus sulle ja tytöllesi)
Ja voimia paljon, ja enkeleitä!
Hautajaiset ovat tärkeitä siirtymäriittejä. Läsnäolosi siellä on myös tärkeää, et ole siellä vain laskemassa kukkaset. Saattojoukko kertoo miten laajaan joukkoon vainaja on ollut kosketuksissa. Sen joukon näkeminen ja muistaminen voi olla lohduttavaa.
Riipaiseva on silti monikymmenvuotisen liiton jälkeen yksin jäävän vanhuksen osa. Silmissäni on aina kuva yli 90-vuotiaasta mustahuivisesta tädistäni, joka istui etupenkissä katsellen kun miehensä arkku läheni alttaria, niin hauraana, yksin. Kun käyn häntä nykyään tervehtimässä, menen hautausmaan kautta ja kerron miten siellä kukkaset kukkivat, vanha täti kuuntelee kyyneleet silmissä...
Kiitos ja halaus TuijaR:lle.
Halaus ja kiitos Arjalle.
Ison iso halaus Annalle... <3
Amalia
Ei voi niin. Voi vain olla läsnä...
Vaikka hetken. Pitkistä välimatkoista johtuen.
Soletuuli
Minä itse olin tavannut Hanin mummon vain kaksi kertaa, mutta tiedän,
että hän oli tärkeä lapsenlapsilleen Hanille ja hänen sisaruksilleen,
puolisosta ja kahdesta lapsestaan puhumattakaan, ja muista lapsenlapsistaan ja lapsenlapsenlapsistaan...
Minäkin halasin leskeä ja tyttäriään.
*halaus siullekin*
Villiviini
Kädenpuristus ja halaus, mennen tullen.
Ei ollut pakkasta eikä onneksi satanut hautausmaalla.
Satoi vasta pois ajaessa...
Harakka
Voimia siulle ja sukulaisillesi suuressa surussa.
Miun tyttäreni ei koskaan nähnyt tätä Hanin mummoa...
Meitä olisi aina yleensä aikoinaan,
ollut joka kyläpaikassa liikaa
jos olisimme miun lapsetkin mukaan autoon pakanneet...
*jaksuhalaus Harakalle* <3
Leena
En ollut edes laskemassa kukkia.
Tiesin sen jo etukäteen.
Hani sisaruksineen laski kukkaset.
Näin olivat haudatun tyttäret päättäneet.
Meidän kahden kukkavihko oli mun ostamiani valkoisia ruusuja, nahkalehtiä
sekä valkoisia eustomia ja Mamani sitoi ne kauniiksi hautajaiskimpuksi.
Se oli -Kiitos Mamalleni- hyvin kaunis kimppu.
Koska minua ei oikeastaan tarvittu missään, lähdin hiljaa kamerani kanssa ulos sieltä tilaisuudesta.
Liikaa ihmisiä pienessä tilassa. Liikaa... jotakin.
Hani jatkoi virallisena kuvaajana.
Kuvaavaa on, että sisällä kappelissa nappaamani kuvat Hanista laskemassa kimppuamme epäonnistui.
Liian pimeää. Enkä kehdannut käyttää salamaa. Se olisi tuntunut epäsopivalta.
En halunnut muutenkaan ottaa kuvia surevista.
Olin kuvitellut että hautajaisissa (ainakin niissä neljässä jossa olen ollut mukana)
lasketaan kukat ulkona, haudalla.
Nyt ne laskettiin kahteen kertaan, tavallaan. Ensin kappelissa, sitten otettiin pois ja sitten vietiin ulos arkulle...
Oli hyytävä tuuli.
Varmasti yli 90v leski paleli.
Ja kaikki muutkin hautajaisvieraat.
Ja minäkin palelin, hieman syrjemmällä.
Kamerastani loppui akku...
Menimme vielä ruokailutilaisuuteen jossa oli tarjolla mm. mummon lempiruokaa, karjalanpaistia.
Ja kahvitus.
Ja puhetta.
Ja virsiä...
Hautajaisvieraita oli paljon.
Hän oli hyvin kaivattu.
Lähetä kommentti