Muuttopäivä

...


















Muuttoja, erilaisista syistä johtuvia,
on ollut matkani varrella aika monta.
Kuorma on keventynyt matkalla.
Nämä laatikot jaksan kyllä kantaa.




-Una Reinman-





PS:

Nyt meillä nykäistään tietokoneiden yms töpselit ja johdot irti
enkä tiedä koska pääsen taas tänne ystävälliseen nettimaailmaan.
Huomisaamuksi kirjoitin valmiiksi pienen postauksen
mutta seuraavaa joudutte valitettavasti odottamaan... =(

Kiitos teille ihanaiset.
Soon menoa nyt.





...

Talventörröttäjiä tarvitaan

...


















Peikotkin tarvitsevat pehmeää
Keräävät talventörröttäjistä
peikkopeittojensa täytettä
Tyynyihinsä lempeää pyöreyttä



-Una Reinman-





Happy Halloween!
Valokuva- & Runotorstaihin...

Näkemiin sorsaliini

...















Voi ja ui hyvin lammen valkoinen sorsa.
Toivon, että lahtelaisbloggaajat antavat sinulle
joskus leipää ja nappaavat kuvan,
jotta tiedän sinun olevan olemassa...



-Una Reinman-




---

Vetistä

...













Kesälle
voi jo hiljaa
hyvästit kuiskata

Näkemiin kesä
Odotamme sinua takaisin




-Una Reinman-





...

Tiaisia takapihalla

...















Eivät ne olekaan sokerihuurrettuja.
Nehän ovat suolatikkuja...
Nuolaise vaikka.




Kuulin jo viime viikon torstaina punatulkun haikean vihellyksen. Syksyn tuojan äänen.

Sinitiaiset puolestaan ovat parin viime viikon ajan käyneet koputtelemassa ikkunalautoja etsien karkaavia ötököitä. Vaan eipä taida paljoa enää löytyä ötöjä.
Tiaiset istuskelevat pation ovenkahvalla ja koputtavat sitä, jolloin minä kiltisti menen ja heittelen leivänmurusia patiolle, tintit huutelevat merkkivihellyksensä toisilleen ja samassa pieni parvi sinitiaisia on lähipensaissa. Rohkeimmat tintit saapuvat heti nappaamaan leipäpalasia itselleen ja lentävät syömään kauemmaksi aarteitaan.

Hani ensin naureskeli kun kerroin että tintit ovat keksineet merkin jolla saavat mut ruokkimaan niitä. Viikonloppuna Hani näki itsekin kun meillä oli valot sisällä ja tintti tuli kurkistelemaan ikkunasta ja koputti ovenkahvaan. Mie otin leipäpalan ja istuin kynnykselle heittelemään murusia linnuille ja niistä rohkeimmat saapuivat jo kesken kaiken nappaamaan omat palasensa, kun minä vielä istuin siinä parin metrin päässä.
-Oot sä opettanu ne, kysyi Hani.
-Joo, mie vastasin, mutta itsekseni jäin miettimään, että en mie varmaan niitä opettanut, vaan tintit opettivat minua.
-Kukas niitä sitten ruokkii kun me muutetaan, Hani jatkoi.
-Niinpä... Ehkä ne yrittävät opettaa seuraavalle asukkaalle saman kikan? Tai ehkä olisi parempi etten enää heittelisi leipää niille, että oppivat muita ruokapaikkoja...
-Ehkä ois parempi niin, Hani oli samaa mieltä.



-Una Reinman-



...

Matkan varrelta

...













Yritin kuvata liikkuvasta autosta
lumihuuruisia keltaisia lehtikuusia
vähän huonolla tuloksella.
Mutta jokin tuossa kuvassa sai minut
säilyttämään sen.
Aika sopiva värimaailma mainoksessa... =)

Lehtikuusta muuten EN pihalleni huolisi.
Se on niin alaston koko talven.
Lehtipuut erikseen. Ne saavatkin olla
talvella paljaina. Havupuun täytyy
olla ikivihreä. =)













Tässä lisää alastomia. On hienoa, että
niiden tavallisten töherrysten sijaan
joskus alikulkutunneleissa on näkyvillä
hienoja luoviakin kuvia.
Tai tämäkin hetken oli, ennen kuin...

Toivon että alempaa kuvaa katsotaan sillä silmällä,
että näette siinä vain menneisyyden kaiut.
Ei nykyajan irvikuvia.





-Una Reinman-


...

Taivastelua

...































Tänään tiiraillaan taivaita.
Etsitään pilvijoutsenia.
Kun en niiden oikeiden ohilentoa
ehtinyt lainkaan huomata.




-Una Reinman-









...

Räpylöitä

....































Sorsat.
Ei niiden räpylöitä palele.
Niillä on aina kylmät jalat.
Minä tarvitsen kohta
jo kahdet villasukat.




-Una Reinman-


...

Väliaikaraportti

Jostakin syystä paikallinen ADSL-modeemimme toimittaja ymmärsi väärin ja katkaisi liittymämme jo eilen, vaikka se piti sammuttaa lähtöosoitteesta 31.10...
Nyt en siis pääse kommentoimaan muiden enkä omaa blogiani, yms... =(
Onneksi olin sivuja tehnyt jo etukäteen...


Ompa hurja, miten kiinni sitä on internetissä, kun nyt tuntuu ihan orvolta ololta kun se ei toimi! Mutta tulipa pakattua muuttolaatikoita, siivottua takapihaa, pestyä kaikki pyykit, leivottua... Tosin oisin mää ne hommat varmasti tehnyt netin olemassaolosta huolimatta. =)

Mukavaa viikonloppua.
Nää menee huomenna siivoamaan uutta asuntoa...

Cupressaceae on my mind

...















Olen ihan täpinöissäni. =)
Olen elementissäni, kun saan tiirailla kasvistoista
ikivihreitä pikku pensaita.
















Sellaisia pieniä.
Jotka mahtuisivat ihan pienelle pihalle.
Juu, tiedän. Tuija saattaa kasvaa kovinkin
suureksi...












Niitä pitäisi jalostaa minikokoisiksi.
Että pysyisivät miltein tämän kokoisina
kuin Lahden rautatieaseman
kahden kiviruukun asterit,
jotka eivät varmasti koskaan jaksa
kukkia, mutta jotka ihan viherkasvina
ovat ok. Tuollainen nuppupallo minun
asterinikin on.
Oma asterini pääsee muuttokuormaan
tietenkin mukaan murattini kanssa.



Tuijat = Cupressaceae





-Una Reinman-






...

Usvassa

...






















Tähtisillalta Tähtihoviin
Ruskapuut vilahtelevat
keltaisina
leimahduksina
Lokakuinen harmaa usva
ei helli kulkijoita



-Una Reinman-
3.10.2009

****************





Runo 2:


Saattomatkalla


Aurinkousvaa tiellä
Syksyn toinen pakkasaamu
Mustissa vaatteissamme
Puskemme usvamuurista
kohti idän auringonnousua

Sinä vierelläni totisena
Surullisempana kuin minä
Takapenkillä
valkoisia ruusuja
Hänelle jolla ei ole enää kiire



-Una Reinman-
3.10.2009







Valokuva- ja Runotorstain tämän kertaisena aiheena
olivat haastesanat: Tie ulos.
Olin 3.10.2009 kirjoittanut autossa muistivihkooni nämä sanaset.
Kuva on saman päivän illallta, kotimatkalta.




...

Erilaisista sovituksista

...












Tämä kappale tuli erilaisista sovituksista mieleeni...
Paula rules, aina vain. =)
Tässä seuraavassa rulaa koko soittajapoppoo! =)
Paulan konsertti on jotain sellaista
jonka tahtoisin joskus nähdä livenä.
Paula on sellainen ihana raikas persoona.

Raikkaista persoonista tulee hyvä mieli.
Niin kuin esimerkiksi Melitan positiivisesta blogista. =)
Ja on teitä monta muutakin blogistia, jotka annatte minulle
valoisia hetkiä blogienne tuulahduksilla.
Kiitos niistä kaikista.
Valoisaa tätä päivää lukijoille.
Enkeleitä tiellenne. =)


*halauksin*
-Una Reinman-


...











...

Pitkä kotimatka

...
















Hollolan naislaulajat-kuorossa aikoinaan lauloimme Syyslaulua
ihanan herttaisenlämpimän Leenamarjatta Sarasteen johdolla:

"Kotimatka pitkä niin, ei vastaantulijaa,
illat sammuvat kylmään hämäryyteen.
Jo tule lohduttamaan, synkkä mieli pujahtaa
syksyiltani yksinäisyyteen.

Kas, pimeähän saa sitä ajattelemaan,
mitä muuten ei muistaisi kai lainkaan.
Nyt muistan miten paljon mä tehdä tahdoinkaan,
miten vähän siitä aikaan mä sainkaan.

Kiirehdi rakkain, jos rakkaus kutsuu
päivän ei hetket niin pitkiä lie.
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu
pois kesän kukkaset syksy vie..."

Illat pimenevät ihan kamalan nopeasti...
Pimeys ikään kuin kaappaa maailman tummiin kouriinsa.
Ihan konkreettisesti. Katso vaikka kuvasta...

Rakkaani työmatka-aika lyhenee muuton myötä miltein kahdella tunnilla päivässä. Se on pitkä pätkä vuorokaudesta. Nyt matka lyhenee jonnekin, mutta välimatka pitenee esimerkiksi rakkaiden ♥ Murujeni luokse ja heidän matkansa miun luokseni. Tai siis meidän luoksemme. Mutta junat ja bussit kulkevat ja henkilöautotkin...


Asiasta seinään:
Tyttäreni oli saanut koulussaan kiitosta kun oli ainoana porukasta tunnistanut (aamun avauksestako?) Simon ja Garlfunkel -kappaleen Bridge over troubled water. =) Oli opettaja kiitellyt. Mutta seuraavaksi tytär saikin nuhteita, kun tunnusti ettei tiedä eppunormaali-biisejä. =) Häntä täytyy kuulemma nyt sivistää. =)

Yksinhuoltajaäidin musiikkimakuun eivät eput eikä pellemiljoonat yms kuuluneet. Mun Muruset kyllä aika hyvin ovat sittemmin löytäneet ihan omia musasuosikkejaan.
Ei silti ettäkö S&G olisi mitenkään ollut suosikkini, mutta tämä juttu tuli mieleeni kun huomasin Yaelianin sivuilla, jotta se kipalehan on jo klassikko...
Jossakin se kai on itselläkin soinut joskus, koska tytärkin sen tunnisti. Jotkut kipaleet vaan jäävät päähän, vaikka niitä ei päähänsä niin kovasti edes haluaisi.
Tuo syyslaulukin soi joskus. Sen toki suonkin soivan. =)


-Una Reinman-





PS:

Syyslaulusta faktaa...
Kappale Cumuluksen esittämänä sovituksena...

PS 2: Sivistämisestä:
Itse tässä kerran eräälle päätoimittajalle tokaisin (tv-luvista puheen ollen) ettei minun televisiossani tarvitsisi näkyä lainkaan YLE:n kanavia. Pärjään MTV3:lla, Nelosella ja Sub:illa. Päätoimittaja katsoi minua hetken ja vastasi:
-Aijaa. En mä tiennytkään että sä olet noin sivistymätön.



Olen. Ihan sivistymätön. =)





....

Aivan pian

...

















Saan mielessäni hyvästellä jo näitä näkymiä:
aamuisia Vesijärven kävelylenkkejä.

















Tutuiksi käyneitä veden ja taivaan heijastuksia.
Lahden kiinteitä maastomerkkejä, radiomastoja.















Rantapenkereiden sinnikkäitä lupiineja...


















Saan keskittyä muuttolaatikoissaan jo kuukausia kääreissään
varastoituina maanneisiin astioihin ja liinavaatteisiin ja laitella niitä pesun ja silityksen jäljiltä paikoilleen uusiin kaappeihin...

Kyllä vaan.

Paperit on allekirjoitettu ja avaimet saatu eilen käteen ja muutto Hanin kanssa yhdessä uuteen asuntoon olisi parin viikon kuluessa. ♥ ♥ ♥ ♥ ♥


Vatsanpohjalla on paljon jännitystä kaiken uuden johdosta.


edit:
Ensin olimme kierrelleet katselemassa Mäntsälän asuntotarjontaa. Mutta ei se jokin sieltä löytynyt. Ja Hanin työmatka olisi ollut yhä pitkä, kuin Lahteen... No, sitten ihailimme Kirkkonummen seutua. Kaunista, mutta yhä kaukana... Seuraavaksi katsastimme Tuusulan ja Järvenpään asuntokohteita sekä jopa Pornaisissa ollutta rivitaloa. Mutta ei... Ehkä Järvenpääläinen rivitaloasunto, jossa oli suojaisa takapiha, olisi omannut sen jonkin, mutta se kohde meni samantien kaupaksi, ennen meidän tarjoustamme. Se siitä sitten. Ei muuta kuin uusia kohteita kurkistelemaan ja löysimmehän me sitten paikan, jossa on rauhallista, ei ylä- eikä alakerran naapuria, pieni pläntti maata takapihalla, jonne saan laittaa kasvamaan Aah, kukkia...
Ja josta Hanin työmatka on lyhyt.

Nyt voin toteuttaa ihan pikku himpun verran omia ♥ puutarhaunelmiani. Pitää äkkiä metsästää jostakin kevätkukkasipuleita. Lumikelloja, valkoisia ja violetteja krookuksia, valkoisia ja vaaleanpunaisia tulppaaneja...
Ja ulko-oven pieleen ruukkuun jotakin talveksi?




-Una Reinman-





...

Avain jonnekin

...




...

















A...vain jonnekin...?





-Una Reinman-




...

Usva

...

































Lokakuisena aamuna
järven rannalla
saaret kietoutuivat
silmieni edessä usvaan
Kaikki pois katosivat

Vain rannan haavat
hiljaa havisivat

Sellaisina aamuina
ei lainkaan haluaisi
herätä unimaailmasta

Jospa hauras usvasumu
minuunkin kiinni tarttuisi
Leijumaan ympärilleni jäisi
Näkymättömissä vaeltaisin





-Una Reinman-





...

Putoilevia ihmetyksiä

...





































Ihanalla Soletuulilla on ihana ihmettelijäkoirimus, joka jää
katselemaan mikä syksyisessä maastossa oikein kahisee ja rapsahtelee... =)
Kyllä niitä hissukseen maahan leijailevia lehtiä itsekin pysähtyy ihan väkisin ihailemaan. On se ihan kummaa ja ihmeellistä. Ja ihan luonnollista.
Mutta aina sen ihmeen kokonaisen vuoden aikana unohtaa
ja niinpä putoilevat ihmetykset ihastuttavat
meitä ihmisiäkin syksyisin taas uudelleen ja uudelleen... =)




-Una Reinman-





















...

Calluna

...

Ehdottomasti tahdon näitä talvikukiksi sitten ruukkuihinsa mahdollisen uuden kotimme vaalealle kuistille. Tuleva koti on jo varattuna. Tässä ollaan vielä jännityksessä jonkin aikaa ja syödään kynsiä. Ensi viikolla tiedämme enemmän...
Sitä mielessään jo niin uutta asumusta sisustaa... =)

















Nyt pakataan taas tavaroita pahvilaatikoihin. Moneskohan kerta se onkaan kun mie muutan? En ole enää pysynyt laskuissa... Muutto on aina jotain uutta. Tällä kertaa muuttuu aika paljonkin asioita.


PS: Tuon kukan nimi on kuin kehotus... =)

-Una Reinman-

...

Rakkausrunokilpailun palkinto

Selityksiä

Näihin vuosiin on mahtunut
niin hirveästi yksinäisyyttä
että ei ole tosikaan
Siksi jopa toisen hengitys
on niin ihmeellistä
että siitä pitää runo kirjoittaa


-Una Reinman 

Tämä runo toi minulle toisen palkinnon 

Haku päällä, Suuri rakkausrunokilpailussa,
aiheena Rajaton rakkaus, 2009. 

 Kiitos kivasta palkinnosta, jossa oli 

mm kunniakirja, ihana kotimainen romaani ja rahaa reilu 100 euroa, 

joka on köyhälle runoilijalle suuri summa! 

Kiitos! 

Sänkipellot

...





















Ennen katselin peltomaisemia läheltä.
Kotipihalta.
Nyt sänkipeltojen ääreen
pitää syksyisin kilometrikaupalla matkustaa.
Ihailemaan.
Niiden tunnelman voi silti viedä
kerrostalokotiin mennessään mukanaan.
Muistoissaan.

-Una Reinman-

...

Pakkasen kosketus

...

Pakkanen jääti jo maata niin, että meillekin satoi eilen ensilumi. Autot lähtivät monessa perheessä liikenteeseen aikalailla lumisina. Meillä tuo lähijärvi vielä hiukan lämmittää tienoota jonkin aikaa, mutta kun se sitten kenties tammikuussa jäätyy, se toimiikin alueen pakastajana.

Jääkimpaleessa piilee
kylmän syvin syleily
Pakkasen hyytävä kosketus

-Una Reinman-

...

Onnea kuvataikurille!

...

Onnea tänään keskimmäiselle poikaselleni.
Kuvassa vaahteranlehdetkin taputtavat. =)

Keskimmäinen opiskelijapoikaseni toivoi synttärilahjakseen, jotta saisi viime viikonloppuna kotireissullaan makkarasoppaa, kun ei ollut sellaista pitkään aikaan syönyt. =) Ihana Murunen. Ei ollunna kallis toive toteuttaa. Laitoin 10 litran kattilaan melkein täyden annoksen soppaa. Siitä kyllä unohtui pippuri, mutta yrttejä oli senkin edestä. Olihan kapeassa pöydässämme synttärikakkuakin. Hiukan etukäteen. Oli ihana hetki kun kaikki kolme Murustani sekä Nuppunenkin kokoontuivat luokseni lauantaina. Tuli turvallinen olo kun he istuivat siinä käsivarsieni kosketusetäisyydellä tuttuina ja hymyilevinä. Mie olin onnellinen.

Kaikille Muruilleni:

Paistakoon lapseni siulle tänään
syysmyrskystä huolimatta
hymyilevä aurinko

-Una Reinman-

...

Maailman vauhdissa

...

Tietynlainen odottava hiljaisuus alkaa ottaa vallan luonnossa. Harvojen, vielä oksissaan roikkuvien lehtien kahinan kuulee hiljaisuudessa selvästi. Linnutkaan eivät enää juuri laulele. Ovat pois muuttaneet, muuttolinnut...
Paitsi tiaiset, jotka yksitoikkoisella syysvihellyksellään ilmoittavat, että kaulaliina olisi ollut jo tälläkin ulkonapiipahduksella tarpeen...

Minä odotan jo punatulkun alakuloista vihellystä. Siitä äänestä tietää, että todella on syksy. Vielä tekisi mieli metsäretkelle nokipannukahveineen. Siinäpä hyvä ratkaisu vapaa-ajan vietto-ongelmiin. =)

Ei vaineskaan meillä ole vapaa-ajan ongelmia. Etsimme asuntoa. Hanin yksiö on nyt myyty ja me etsimme yhteistä, vähän isompaa kotia, jonne kaikki Murusetkin mahtuisivat paremmin jopa yövieraiksikin. Taas siis uusia raikkaita tuulia maailmassa. <3 Niiden rinnalla pienet, odottamattomat, usein itsestä riippumattomat vastoinkäymiset kalpenevat.



PS:
Tänään aamupäivällä näihin maisemiin kokoontui yhtäkkiä valtava lauma rastaita syömään kaikkia mahdollisia pensasmarjoja ja rupattelemaan toisilleen. Keräämään voimia ennen vaellustaan hieman etelämmäksi. Ihana pärpätys ja sorina kävi puiden latvoissa.

-Una Reinman-

...

...

Nyt jo tuulen viemiä

...

Sama pensas aamulla...

Päivällä...

Ja ilta-auringossa.

Valo muuttaa kaikkea.
Meitäkin.





Missä on sinun valosi?
Vai kuljetko mielummin varjoissa?

-Una Reinman-

...

Valkoisia palloja

...

Tässä olemme kumpikin Hanin kanssa kuvanneet lumimarjoja. Hani on kuvannut nuo varmastikin minun pyynnöstäni jollain sellaisella reissulla, jolloin miulla ei ole ollut kenenkään lainakameraa omissa hyppysissäni.

Mikä siinä onkin että minua viehättävät tuollaiset valkoiset marjat? Niin kuin esimerkiksi uusi ihastukseni Marjakanerva. Ah. Ei sitä voi selittää.
Ne valkoiset pallot vaan ovat herkänviehättäviä & ihania. =)

Kappas, olen melkein vuosi sitten ajatellut samanlaisia ajatuksia...
Valkoiset pallot kiinnostavat aina. Ajattele nyt vaikkapa lumipalloheisiä.

Oi.
Ihana. =)

-Una Reinman-

...

Sinnittelijä

...

Achillea millefolium

Lähikaupan viereisellä nurmikolla kasvaa valopylvään vieressä sinnikäs kukka tai rohtoheinä, josta olen reilu vuosi sitten viimeksi kirjoitellut tännekin. Siankärsämöhän se siinä.

Lapsena en pitänyt tuosta kukasta. Jopa sen nimikin oli luotaantyöntävä. Nykyään sekin kukka menettelee. Kukka kuin kukka. Tosin tämän kukan tuoksu ei edelleenkään hirveästi houkuta luokseen. En ole siihen kyllä mitenkään koukussa... =)

-Una Reinman-

....

Ajan virta

...

Jotenkin
aika katoaa
jonnekin
Ammottavaan kitaan
Avaruuteen pimeään
Eivätkä tunnit vuorokaudenkaan
tahdo riittää mihinkään

-Una Reinman-

Valokuva- ja Runotorstaissa haasteena Virta,
jota on ehdottanut haastesanaksi Maaretta.

...

Muistan muiston

...

Minä pidän kovin tästä kukasta ja muistan aina yleensä silti sen nimen väärin. Kukkakaupassa sitä pitää osoittaa vain sormella:
-Tuo herkkä, kaunis kukka tuossa.

Mielessäni yritän aina jostakin kumman syystä liittää f-kirjaimen kukan nimeen:
- Oliko se Eusfori? Eufori?
Kas kun ei Euforia. =) Ei silti, tämän kukan näkeminen aiheuttaa kylläkin aikalailla mielihyvää. Ainakin itse koen mielihyvää melkein kaikista kukista. =)
- Entä Eustonia?

Nyt olen niin moneen kertaan joutunut lausumaan kukan nimen ja miettimään sitä mielessäni ihan viimeisen menneen viikon aikana, että nyt muistan sen.
Se on Eustoma.

Sen valkoisia oksia ja valkoisia ruusuja sekä nahkalehtiä oli muistokimpussamme viime lauantaina. Se oli hyvin kaunis kimppu, Mamani sitoma. Kimpusta ei vaan tullut otettua oikein kuvia. Tässä osa yhdestä kuvasta...

-Una Reinman-

...

Yhä kukkivat

...

Pation pöydällä helottaa ja auringon läiskässä hehkuu ruukullinen valkoisia astereita. Toivon että jaksavat avata mahdollisimman monta pientä nuppuaan isoiksi kukkasiksi ennen kylmempiä pakkasöitä, jolloin ne lopullisesti katoavat.




Ruukku pitää nostaa pois pöydältä aina tuulisella säällä, ettei tuuli vie kukkiani. Pöydältä on pation lattialle niin suuri pudotus että varmasti menisivät kukat tohjoksi. Siksi jumppaan ruukun kanssa päivittäin. Ruukku pöydälle, ruukku pois pöydältä. Eikö kuulosta ihan loogiselta?

-Una Reinman-

...

Miniatyyri omenoita

...

Crataegus

Nuo miniomenat katoavat pikkuhiljaa puutarhan aidasta.
Ehkä keijujen ja menninkäisten talvivarastoihin ja ruokapöytiin?



-Una Reinman-

...

Vain yöllä saisi sataa

...

Acer

Pitää ehtiä ihailemaan
jokaista kirjavaa lehteä
joka yöpakkasen puremana
tippuu maahan jo vähästä
tuulenvireestä

-Una Reinman-

...

Kultainen hetki

...

Eräänä aamuna järven rannalla seisoi yksinään isokokoinen tumma koira. Kuin erään tuntemani, tässä samassa talossa asuneen koiran haamu. Se tuijotti minua ja minä katselin takaisin. Kunnes hetki särkyi. Koira kääntyi metsäpolulle ja singahti pois. Salamana. Katselin silmiäni siristellen kohti mustaa metsikköä. Näkymä ei tarkentunut. Koira oli kadonnut. Kohta sen menosuunnalta kuului kovaäänistä koirien haukuntaa ja miehen äänellä huudettuja teräviä komentoja. Koira oli siis ollut todellinen ja joku muukin oli kohdannut sen. Käännyin takaisin järvelle. Unohtaen äskeiset häiriötekijät odotin aurinkoani. Kultaista hetkeäni. Minun kultaiset hetkeni ovat tärkeitä sielulleni.

-Una Reinman-







...

Myötätunnolla

...

Acer

Tämä päivä tullee kulumaan tummissa sävyissä. Tiedossa yhteensä noin kuusi tuntia autossa istumista. Ehkä jopa itsekin kuskina olemista. Kättelyä. Digikuvaamista. Kahvia. Vieraita ja hiukan tutumpia ihmisiä. Luultavasti loppuillasta migreeniä. Siinä välissä puheiden ja virsien kuuntelua. Hautausmaa jossa en ole ennen käynyt. Monia nimiä kiviin hakattuina. Punaisia silmiä. Nenäliinoja. Niiskutuksia. Kyyneleitä. Myötätunnon hulvahduksia iäkästä haurasta herttaista miestä kohtaan, joka on menettänyt yli kuusikymmentä vuotta vierellään astelleen vaimonsa. Emmekä me osaa tehdä muuta kuin kantaa arkulle kauniita kukkakimppuja ja ojentaa miehelle kätemme...

-Una Reinman-




...

Eräs aamu

...

Vaaleneva taivaan reuna odottaa
Ihmiset heräävät
Käynnistävät tehtaansa
Maa huokaisee äänettömästi
päästessään öisen pimeyden otteesta

Järvi antautuu auringolle
heti kun kääntää
hetkeksi aamulle selkänsä

Siinä se on taas

Uusi aamu

Kirkas

Puhdas

Mahdollisuus 

-Una Reinman