-
Aamusella ikkunasta katsoessani
vilkuttaessani tyttärelleni
asfaltin peitti lumipeite
Tyttäreni käveli
Tanssi
Kannoillaan pyörähteli
Häneltä jäi maahan
pienet hassut kengänjäljet
Heitti vilkutuksen äidille ikkunaan
-Una Reinman-
-
18.12.2008
Vilkutus
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Ja äidin mielessä sykähti tyttären merkitys juuri siinä hetkessä.
Hih, Peikko!
Olimme yhtaikaa lukemassa
toistemme runoja. =)
Äidin mielessä aina läikähtää
kun katsoo omia poikasiaan... =)
Ihania hetkiä. Mun lapsuudesta puuttuvat. Toivottavasti omillani on, edes hiukkasen.
Genoveeva =)
Mie olen sellai vilkuttelija.
Jään aina ikkunaan katsomaan ja vilkuttamaan...
Tai pihalle seisomaan ja vilkuttelemaan...
Vaikka palavissaan lähtee, tietää palaavansa.
Kauniisti sanottu,
Helanes. =)
Naaraan joka kirjoittaa noin, täytyy olla kiltti.
Ohimenevää joulua ja Suosiollista,
tuoretta, juuri alkanutta uutta aurinkovuotta!
Harmaasusi on niin kohtelias. =)
Kiitos.
Siullekin valoisaa tulevaa vuotta.
tuokoon se tullessaan paljon onnenhetkiä.
Lähetä kommentti