Pidin vielä pari vuotta sitten pientä kanaparvea. Varisrouvat kävivät varsinkin keväällä ruokailemassa samalla astialla.
Nythän kesäkanoja ei edes täällä kaava-alueen ulkopuolella uskalla pitää, kun on tämä lintuinfluenssahömpötys.
Minulle asia kristallisoitui, kun eräs tuttavani rakensi kissalleen talonsa ulkopuolelle suuren n. 4 x 4 metriä häkin, missä kissa ulkoilee jos "se lintuinfluenssa tulee".
No, ei enää lämpimiä, juuri munittuja munia aamuisin.
XJ Voi mikä harmi! Miekin olen kanalaumasta haaveillut, kun meillä kotona oli hanhia, ankkoja, kukkoja, kanoja kalkkunoita... Oli jos jonkinlaista siivekästä. Ja lampaistakin olen haaveillut... =)
Mutta mikäs kieltää haaveilemasta? =)
Niin, mie kuvittelin siis kuvatessani, että tuo oli se urosvaris, joka mietti, mitä veisi rouvalleen päivänsaaliina risupesälle. =) Oli kovin kiinnostunut pääsiäismunan keltaisesta sisäkuoresta. =) Ei vaan saanut sitä vedestä nokkaansa. =)
Allyalias =) Ei vaan tuo saanut sitä napattua. =) Kuvitelma variksen sukupuolesta meni jo XJ:N kommenttivastaukseen. =)
Ovat mokomat, varikset, sekä uros että naaras niin samannäköisiä...
Nua järvenlahden jäät oikuttelevat. Iso railo ilmestyi eilen ja jäätä siirtyi rannoille. Mutta kova tuuli muutti railon keskemmälle ja nyt näyttää ikkunasta katsottuna siltä, että järvi on jälleen jäässä, tosin tummapintainen ja railo on pieni läntti keskellä järveä.
Ovat nua muut rannat jo sulia. Miksi eilinen kattoja ja ikkunoita riepotellut ja yölläkin hereilläpitänyt hirmutuuli ei vienyt jäitä mennessään? Outoa...
6 kommenttia:
Pidin vielä pari vuotta sitten pientä kanaparvea. Varisrouvat kävivät varsinkin keväällä ruokailemassa samalla astialla.
Nythän kesäkanoja ei edes täällä kaava-alueen ulkopuolella uskalla pitää, kun on tämä lintuinfluenssahömpötys.
Minulle asia kristallisoitui, kun eräs tuttavani rakensi kissalleen talonsa ulkopuolelle suuren n. 4 x 4 metriä häkin, missä kissa ulkoilee jos "se lintuinfluenssa tulee".
No, ei enää lämpimiä, juuri munittuja munia aamuisin.
"Kaikki virtaa, mikään ei muutu"
Siellähän on varisrouvalle mielenkiintoista evästä tarjolla :)
Maistuisikohan tuo tennispallo? Gulp.
XJ
Voi mikä harmi!
Miekin olen kanalaumasta haaveillut, kun meillä kotona oli hanhia, ankkoja, kukkoja, kanoja kalkkunoita...
Oli jos jonkinlaista siivekästä.
Ja lampaistakin olen haaveillut... =)
Mutta mikäs kieltää haaveilemasta? =)
Niin, mie kuvittelin siis kuvatessani, että tuo oli se urosvaris, joka mietti, mitä veisi rouvalleen päivänsaaliina risupesälle. =)
Oli kovin kiinnostunut pääsiäismunan keltaisesta sisäkuoresta. =)
Ei vaan saanut sitä vedestä nokkaansa. =)
Allyalias =)
Ei vaan tuo saanut sitä napattua. =)
Kuvitelma variksen sukupuolesta meni jo XJ:N kommenttivastaukseen. =)
Ovat mokomat, varikset, sekä uros että naaras niin samannäköisiä...
Iines J =)
Hehee! =)
hieno jääkuva!
mutta varis on varis, vaikka voissa paistais.
Aurinkoon =)
Nua järvenlahden jäät oikuttelevat.
Iso railo ilmestyi eilen ja jäätä siirtyi rannoille. Mutta kova tuuli muutti railon keskemmälle ja nyt näyttää ikkunasta katsottuna siltä, että järvi on jälleen jäässä, tosin tummapintainen ja railo on pieni läntti keskellä järveä.
Ovat nua muut rannat jo sulia.
Miksi eilinen kattoja ja ikkunoita riepotellut ja yölläkin hereilläpitänyt hirmutuuli ei vienyt jäitä mennessään?
Outoa...
Mutta voissapaistettu varis... Hmm... =))))
Lähetä kommentti