Translate

13.7.2023

Karhuja, heinää ja pilvilinnoja








Miksi Juhannusta sanotaan keskikesän juhlaksi 
kun kesä on silloin vasta aluillaan? 


Tänään olisi keskikesän ja pohjoisen saagan, 
 eli karhun päivä. 

"Päivä on koko itämerensuomalaisella alueella ollut karhun syntymäpäivä, 
jolloin laulettiin karhulle ja vietettiin keskikesän juhlaa. Puoli vuotta 
aikaisemmin (13.1.) väitettiin karhun
kääntäneen pesässään kylkeään, koska oli keskitalvi.

Myös Virossa on tänään kesksuve püha ja karusepäev. 
Koko heinäkuuta on Virossa ennen kutsuttu karhukuuksi. 

Virolaisten kansanuskomusten mukaan tänä päivänä oli 
oltava karhulle mieliksi, muuten karhu tekisi vahinkoa 
paimenille, karjalle ja mehiläispesille. 

Päivää vietettiin välttämällä työntekoa." (Ainakin täällä
Saarenmaalla se vain sopii, koska nyt on sadepäivä. 
Vihdoin! Siksi minäkin olen sisällä, koneen 
ääressä. Olisi kyllä ollut mainio vesakonraivauspäivä. 
- Pähkinäpensaat leviävät silmissä jos niitä ei poista. 
Suomessa pähkinä on harvinaisuus ja täällä riesa...) 


"Vuosina 1881–1950 tehtyjen lämpötilamittausten mukaan 
vuoden lämpimin ajankohta sattuu 13.7. tienoille. 
Kalenterisauvoissa oli tälle päivälle merkitty heinäharava, 
koska heinänteko aloitettiin tänä samana päivänä." 


Lähteet:
Karhun kansa.fi
Almanakka
Taivaannaula
Wikipedia




Nykyään päästää paljon aikaisemmin heinätöihin. 
Tällä saarellakin jo juhannusviikolla niitettiin 
ensimmäiset heinät kumoon. 



********** 







*Kun olin peruskoulussa, keräsin suuriin, kovakantisiin vihkoihin 
kaikenlaisia runoja, kuvia, muistoja ja kirjoittelin omiakin 
juttuja. Muistan eräänkin pienen runon, joka meni näin:



Älä rakenna linnoja pilviin 
sillä tuuli ne hajottaa 
Älä katsele syvälle silmiin 
joita et voi unhoittaa 

- Tuntematon 


Sellainen on pilvilinna. 
Fool's Paradise. 
Hölmön paratiisi. 
Ensimmäistä kertaa kirjallisuudessa käytettiin termiä 
jo 1400-luvulla. William Shakespeare käytti termiä 
Romeossa ja Juliassa vuonna 1592. 


Miten voit viettää tänään pilvilinnapäivää?

Jotkut, jotka juhlivat sitä, sanovat, että se on myönnytys  
pienelle naiiviudelle, uskoa mihin tahansa kaukaa 
haettuun lupaukseen. Päivä, jolloin voi jättää todellisuuden 
taakseen, unohtaa elämän ongelmat ja päästä omaan mielen paratiisiin, omiin pilvilinnoihin.

Toiset taas näkevät tämän päivänä, jolloin vältetään 
visusti kaikenlaisia haaveita ja pilvilinnoja. Tämä on heille 
se päivä, joka muistuttaa, ettei saa uskoa asioihin, jotka ovat petollisia ja antavat väärää toivoa.




*Harmi että jossain vaiheessa tuhosin kaikki nämä pulleiksi,
täyteen kaikenlaista keräämääni sisältöä sisältäneet
leikekirjani, joita voisi kutsua nykyisin Scrapbookeiksi...