edistäminen, miesten myönteisen panoksen juhlistaminen eri elämänalueilla,
huomion kiinnittäminen miesten terveyteen ja miehiin kohdistuvaan syrjintään,
sukupuolten välisten suhteiden ja tasa-arvon parantaminen sekä maailman
tekeminen turvallisemmaksi.
Miestenpäivän perustamista oli ehdoteltu jo 1960-luvulta lähtien muun muassa
tasa-arvoperustein, sillä naisillakin oli oma kansainvälinen päivänsä.
Alun perin miestenpäiväksi kaavailtiin 23. helmikuuta. Seuraavina vuosikymmeninä
eri puolilla maailmaa kokeiltiinkin miestenpäivän viettämistä pienimuotoisesti,
mutta kansainväliseksi se ei silloin vielä levinnyt, ja kokeilut jäivät lyhytaikaisiksi.
Kansainvälisen miestenpäivän perusti trinidadjatobagolaisen Länsi-intian
yliopiston lehtori, tohtori Jerome Teelucksingh vuonna 1999. Hän siirsi päivän
helmikuusta marraskuun 19. päivälle, joka on hänen oman isänsä syntymäpäivä.
Miestenpäivästä tuli suosittu aluksi Karibialla, mistä se levitettiin koko maailmaan.
Myös Unesco ilmaisi tukensa päivälle. Tarkkaa lukua miestenpäivän vieton
yleisyydestä maailman eri maissa ei ole. Päivää ei myöskään mainita
YK:n tapahtumakalenterissa.
Suomessa miestenpäivää ei ole lisätty kalenteriin,
sillä Yliopiston almanakkatoimisto
World Toilet Day
"Saniteettiolojen parantaminen on yksi kestävän kehityksen tavoitteista. On hämmästyttävää, että enemmistöllä maailman väestöstä on käytössään kännykkä ja samalla kolmannes maailman ihmisistä elää ilman asianmukaisia sanitaatiotiloja. Heillä ei siis ole käytössään vessoja, mikä johtaa vakaviin ongelmiin niin taloudellisesti, sosiaalisesti, ympäristön kannalta kuin myös yksityisen turvallisuuden ja terveyden näkökulmastakin.
YK:n yleiskokous tarttui tähän monissa yhteiskunnissa kulttuurisena tabuna pidettyyn kysymykseen ja otti käyttöönsä heinäkuussa 2013 Maailman vessapäivän, jota on kansalaisyhteiskunnan toimesta vietetty jo aiemmin. Vessapäivän avulla pyritään vaikuttamaan poliittisiin linjauksiin ja rohkaistaan näkemään santiteettiolojen paranemisesta saatavat taloudelliset ja kehityksen kannalta merkittävät hyödyt.
Likaisen veden ja huonon hygienian levittämät taudit tappavat." /Wikipedia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti