Hiljainen hetki koronan uhreille
keskiviikkona 24. maaliskuuta klo 13.00
"Keskeytetään askareemme minuutiksi surraksemme menehtyneitä, kunnioittaaksemme pandemian seurauksista kärsiviä ja miettiäksemme omaa tilannettamme ja pysähdytään hetkeksi jokapäiväisten kiireiden ja ponnistelujemme lomassa.
Suomessa Covid-19-tautiin on menehtynyt tähän mennessä 822 henkilöä
ja Euroopassa kuolonuhreja on yhteensä lähes 900 000.
Pandemia on vaikuttanut lähes kaikkien elämään ja meillä on monta syytä antaa tunnustusta toisillemme ja itsellemme kuluneesta vuodesta.
-Euroopan on hyvä pysähtyä yhdessä hetkeksi pohtimaan mennyttä vuotta.
-Kutsun kaikki liittymään mukaan ja olemaan hiljaa hetken aikaa yhdessä, muistamaan ja löytämään uutta voimaa jaksaa, sanoo Dario Nardella, Eurocities verkoston presidentti ja Firenzen pormestari.
Koska tilaisuuksia ei voi nyt järjestää, kaikki osallistuvat hiljaiseen hetkeen omissa oloissaan tai seuraamalla Eurocitiesin lähettämää livestriimiä.
Eurocities on 198 eurooppalaisen kaupungin verkosto 38 maasta, ja se edustaa 130 miljoonaa ihmistä. "
Lähde: Helsingin kaupunki
4 kommenttia:
♥
💗
Oh, tämä on kyllä kylmäävää aikaa! Pakosti tulee ajatelleeksi sadan vuoden takaisia Espanjantautia ja keuhkotautia. 80-luvulla kaikki tuntui niin turvalliselta. Kaikki vaaralliset taudit selätetty. Kaikilla koti ja toimeentulo tai edes jotain. Enpä muista edes täitartuntoja kaveripiirissäni silloin! Ja nyt joutuu päivittäin miettimään, mihin tämä maailma on menossa... mitä vielä tulee? Ja miksi kansa jakautuu niin kahtia tässäkin asiassa, ihan jokaisessa maassa! Avaa minkä tahansa kommenttiloodan uutisen alta, niin joku siellä julistaa että ei tätä tarvitse uskoa. Huh huh. Ei voi kuin mennä hiljaksiin eteenpäin ja toivoa!
💗
Lähetä kommentti