Tänään on mm Lue tiekarttaa -päivä.
Siinä olen todella kehno. Minusta
ei (onneksi) olisi kartturiksi.
Eilen ajelimme Esikoisen uudelle
kauniille asunnolle ja hän sai olla kartturina.
Jake on nyt reilun kuukauden asunut luonamme
koska joutui yllättäen asunnottomaksi.
Tai ei se sinänsä yllätys ollut.
Äitinä näin merkit jo
vuosia sitten...
Tänä aamuna Jake kirjoitti uuden
kotinsa vuokrasopimuksen.
Menimme mukaan kurkistamaan
josko meistä olisi mitään apua
vaikkapa ikkunoiden mittaajina
tms, kun poikaparka menetti
melkein kaiken omaisuutensakin,
niin vaikka verhoja,
astioita yms antaisimme...
- Sen verran että poikanen
pääsee uuden elämän alkuun.
Mielellämme annamme
omistamme, mutta olen
luvannut kerätä hänelle sellaisen
omaankotiinaloituspakkauksenkin,
jossa toki kaikki on ihan uutta.
Ihan tällaisia tapauksia
varten olen kirjoittanut
tämän runoseni, ja se
on voimassa kaikille
Murusilleni, ikuisesti.
Mutta hei, asunto oli ihana.
Tuoksui puhtaalle ja
uudelle. Oli avara ja siisti.
Onnea poikaseni - lintuseni -
uuteen kotiisi.
Tänään on myös Karamellipäivä,
joka sopii minulle kartanlukua paremmin.
Ainakin suklaamakeiset, jotka on tehty
luonnollisista aineksista, ovat hurmaavia.
Ainakin suklaamakeiset, jotka on tehty
luonnollisista aineksista, ovat hurmaavia.
2 kommenttia:
Onneksi esikoisella on Äiti♥♥
,,,ja isäpuolikas.
Kaikilla Murusilla on... <3
Kiitos Hannele.
Lähetä kommentti