Kylvin ensimmäisenä keväänä täällä asuessamme multaan
pussillisen Korean kärhön, Clematis Chiisanensis,
siemeniä, joista vain yksi ainoa lähti itämään.
Istutin sen ensin silloisen piharakennuksen eteläseinälle
jossa se tykkäsi kasvaa.
Köynnöksessä on yhtä aikaa nuppuja,
kukkia ja hassuja tupsukoita
joiksi kukat muuttuvat kukittuaan.
Talvella niihin tupsukoihin sataa nätisti lunta
ja pakkanen tekee ne toisinaan mukavan huuruisiksi.
Muutaman kesän päästä se vanha piharakennus purettiin ja jouduin
siirtämään kärhön muualle.
Luin jostain että on hyvä istuttaa kärhöjä kasvamaan puiden juurelle...
siirtämään kärhön muualle.
Luin jostain että on hyvä istuttaa kärhöjä kasvamaan puiden juurelle...
Niin tein. Mutta ei se ollutkaan hyvä idea. Se, että puut heiluvat tuulessa
ei tee kärhöille tietenkään hyvää, ja köynnös kärsi.Joten älkää te muutkaan istuttako köynnöskasveja
ainakaan kovin ohuiden puiden juurelle...
Niinpä tänä keväänä siirsin jälleen kärhöparan tämän
uuden terassimme seinämiä pitkin kiipeilemään
ja sinnikkäästi se sisukas kasvi jälleen otti
uuden terassimme seinämiä pitkin kiipeilemään
ja sinnikkäästi se sisukas kasvi jälleen otti
ja lähti kohti uusia seikkailuja.
Tässä paikassa, se saa olla ihan rauhassa.
Valloittakoon nyt terassia
omassa tahdissaan.
Nyt se taas näyttääkin paremmalta,
kuin aikoihin.
Nyt se taas näyttääkin paremmalta,
kuin aikoihin.
8 kommenttia:
Ihanan herkät kukat!
SS
Kuullostipa tutulta...meinaan tuo siirtely. Olen muutaman saanut kuolemaan, kun olen kasvupaikkaa siirrellyt jatkuvasti. No, tässä pienessä pihassa ei paljon siirtelymahdollisuuksia ole..:)
On kaunis kukka tuo kärhö.
Mulla on myös samantapainen,, mutta vaan punaisena.
Ja näyttää siltä, että onkin sisukas sissi!
Kiitos kommenteista. =)
Kylmät yöt ovat tehneet kasvista jo tuollaisen hieman läpikuultavan...
Talvi tekee vääjäämättä tuloaan...
Kärhöistä minäkin tykkään. Olen ollut ihan kärhöfani. Tätä sinun kärhöäsi en tunne, kaunis se on ja nyt hyvillään, kun lupaat antaa sille kasvurauhan.
Olipa todella huono itävyys kärhön siemenillä. Mistä ostit? Ulkomailtako?
Ihan kotimaisesta tunnetusta siemen-firmasta. Tosin olen kuullut mm sukulaisilta miten huonosti heidänkin sieltä tilaamansa siemenet ovat itäneet, joten kukaan meistä ei enää tilaa koskaan sieltä paikasta.
Niin, no joskus on pakko siirtää kasveja. Sattuma joskus sanelee... =) Ihan rauhassahan se nyt saa kasvaa.
Lähetä kommentti