5.10.2011
Ihan liian pian
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Kaunista.
Oi kiitos, Trina. =)
Ihania runoja , sanoja..
Vielä ihanampia kuvia..
Minusta kuvat hieman kärsivät, kun jäävät peittoon, vaikka sanat ovatkin kauniita..
Mutta minne ne sitten laittaisi? Toiselle puolelle?
Kuitenkin kokonaisuus on herkkä..
Kiitos Hanne =)
Pitkä on odotus jos kevättä toivoo. Eikös joulu tuo kesän talven keskelle?
Aamu,
joulu joulu on ihan eri juttu. =)
Soon tunnepläjäys valoineen ja tuoksuineen ja ONNEKSI se katkaisee pimeän talven, mutta kevät on se luonnon palkinto, pitkän talven pääte, jota sieluni halajaa...
Kaunis ajankohtainen runo. Kuten aina sinulta.
Nautitaan kauniista syksystä ja jospa se lähestyvä alkutalvi olisi vaihteeksi siedettävämpi.
Tuuli ärtyi illalla raivoisaksi myrskyksi, mutta lasitetulla parvekkeella oli turvallista katsoa puitten niijauksia, eikä kynttiläkään edes sammunut!
Kaunis kiitos Anna =)
Täällä meilläkin myrskysi oikein toden teolla. Pihakoivuissa ei oikeastaan ole enää lehtiäkään sen tuulen jäljiltä...
Iloista viikonloppua Anna. =)
Lähetä kommentti