24.7.2010
Surevalle ystävälle
Labels:
Finland,
Sony DSC-H2,
Tuusulanjärvi
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

12 kommenttia:
Surukin on surtava. Lohtu seuraa sen jälkeen. Luulee peikko.
Kaunista ja lohduttavaa. Paljon sellaisia ajatuksia, joita nyt olen itsekin muutaman läheiseni puolesta miettinyt.
Eteenpäin pienin askelin...
Niinhän se menee.
Kaunista ja koskettavaa, kuvaa myöten.
Surussa elävää voi toinen vain lohduttaa. Surua ei voi ottaa pois. Kauniit sanat sinulla.
Kaunista! lohdullista, jos surevalla joku rinnalla. Suru kuuluu elämään, luulen, ettei kukaan siltä välty.
Kiitos Una, osui niin kohdilleen, kuvaa myöten. Isäni menehtyi viikonloppuna ja hän halusi aina olla veden äärellä, ei kalastelemassa, mutta katsomassa jokea ja sen elämää.
Niin kaunis runo, että itku tuli!
Suru on hyvä surra pois, ei elämä jatku, jos ei voi surra.
Hieno juttu, kun surevalla on sun kaltainen ystävä!
Lohdutuksen sanat ovat tarpeen surun kohdatessa.
Isopeikko
Lumiomena
Unelma
Mk
Mayo
Valokki
Aimarii
Harakka
Tämä oli omistettu Sooloilijalle,
hänen läheisensä poismenon johdosta.
Näin virtuaalisesti lohtuhalaan Soolista
vaikka todellisuudessa emme ole nähneet.
*halii vielä*
Kiitos vielä kerran.
Sooloilija
Me kaikki blogiystäväsi ollahan täällä netin päässä...
*halaa hiljaa*
Lähetä kommentti