Silloin kun naiset olivat viellä naisia ja miehet miehiä. Ja uskottiin taikoihin ja ennustajiin, tietäjiin ja velhoihin.
Silloin kun linnanherrat orjuuttivat köyhää kansaa,
joka söi puuroa ja velliä ja kerjäsi armoa ja almuja.
Mutta, olisinko itse ollut niiden likaisten rääsyläisten seassa, ja elänyt isöäidin ja ainoan lehmämme kanssa samassa, pienessä pahaisessa hökkelissä? Vai asustanut reumaa tai kihtiä potevana, kylmässä ja vetoisessa kivilinnassa?
Olisinko minä sitten ollut se linnanrouva, upeissa puvuissani?
Keikaillut koruillani ja korkeilla tukkalaitteillani?
Kulkenut koppavana ja ylpeänä raahaten mutaisilla teillä painavan pukuni savisia helmoja mukanani,
hovipoika perässä muita tavaroitani raahaten? Tai kikattavat hovineidit suojeluksessani kainoina kulkien?
Vai olisinko ollut vain mitätön keittiöpiika, jonka tehtäviin olisi kuulunut savuttavien takkojen putsaaminen ja halkojen lisääminen niihin? Ja linnan kellarissa, likaisella rätillä kovassa komennossa, pläkkisten ja hopeisten lautasten pesu, ja kirppujen syyhyttämien paukamien raaviskelu?
Kohtalona keripukki ja anemia?
Vai olisinko ollut edes se satujen lohikäärmenaaras, se puhdassydäminen? Joka syöksi tulta roistojoukkoihin ja puolusti pientä kyläpahaa ja sen linnaa muukalaisten uhkalta?Tai jospa minä olinkin joku noita siellä linnantornissa? Tietäjäeukko? Palkaksi viisauksista saatoin saada kanankoiven tai oluttuopillisen....?
Ehkä minä olin jo siellä.
Joskus... ;D
