Tänään on maailman lumipäivä. Joinakin vuosina se on ollut niin myöhään, että lumi on melkein ollut jo sulanut. Tänä vuonna kyllä riittää lunta. Ei kun vaan ulos leikkimään lumessa, hiihto- ja pulkkamäissä, tai lumisotasille, pilkille, tai luistelemaan, hevoskyytiin, rekikoira-ajelulle tms ja eväät mukaan! Ainakin kuumaa kaakaota termospulloihin.
Talvenselkä, Sydäntalvi, talvennapa ja selkäviikot tarkoittavat suomalaisen kansanperinteen mukaan talven keskikohtaa tai talven vahvinta osaa, joka osuu tammikuun puoliväliin, 13 - 19. tammikuuta. Viimeistään tämä keskitalven puhkeaminen tapahtuisi huomisen Heikin päivän tienoilla, jolloin ajatellaan talven "taittuvan" kohti kevättä, vaikka usein pakkaspiikki saattaakin tulla vielä myöhemmin. Monesti kovimmat pakkaset ovat saapuneet helmikuussa. Silti ajallisesti talvi olisi nyt puolivälissä. Lisää aiheesta aiemmin mm tuolla.
Kansanperinteen mukaan Heikin päivänä myös karhu kääntää talvipesässään kylkeä, mikä symboloi niin ikään talven keskikohdan saavuttamista. Puolet sen talviunesta on nukuttu. Lisää aiheesta aiemmin mm tuolla.Itse en ole päässyt tänä talvena oikein kunnolla lumitöihin, kun muutimme viime helmikuussa uuteen kotiin. Entisen asunnon tiimoilta teimme lumitöitä naapureillekin; milloin autoimme heitä parkkipaikalla, milloin asuntojensa käytävillä ja etu- ja takapihoilla. Nyt putsattavana on vain katoksen kattama portaikko. Sataa siihen vähän. Sen verran, että hieman on harjaa päässyt heiluttelemaan.
Kasvukausi alkuun
Ja hei, aamupäivällä on taivaalla Uusikuu ja siispä huomenna huonekasvejakin saa istuttaa isompiin ruukkuihin ja ottaa pistokkaita. Nyt vihdoin on jälleen auringon valoa ja voi myös alkaa lannoittamaan rakkaita huonekasveja muullakin kuin talven merileväuutteella!
Ainakaan minä en voi kävellä tällaisen näkymän ohi ostamatta yhtään mitään! Edes kesäkukkia ensi kesälle! Ja nyt juuri on se hetki, kun saadaan laittaa jo VIHDOIN jotakin siemenistäkin kasvamaan. Ehkä vaikkapa kelloköynnöksiä ja keijunmekkoja ja chilin ystävät kasvattavat chilejä...
Nyt tekee myös hyvää sielulle, kropalle ja mielelle laittaa kaikenlaisia ihania vihreitä tuoreita ituja, oraita ja versoja leivälle, salaatteihin tai ruokiin. Ne kasvavat nopeasti. Kylvä niitä parin viikon välein niin sinulla on koko kevään ajan jotain vihreää, ihanaa ja vitamiinirikasta piristettä omasta takaa. Kasvivalo on hyvä olla apuna, jos vaikka pilvipeite on taas Suomen kokoinen ja muotoinen, eikä aurinkoa siksi paljoa ikkunoista näy.
Tänään on myös (mukamas) Nalle Puh päivä. Oikeasti tänään on Puhin kirjoittajan ja luojan A.A.Milnen, eli Alan Alexander Milnen (18.1.1882– 31.1.1956) syntymäpäivä.Nalle Puhin syntymäpäivä taas on Alan Milnen pojan Christopher Robin Milnen (21.8 – 20.4.1996) syntymäpäivä, koska hänen isänsä kirjoitti tarinan keltaisesta punapaitaisesta, hunajaa rakastavasta nallesta, joka itse asiassa oli pehmonalle, pojalleen yksivuotissyntymäpäivälahjaksi. Näin ollen Nalle Puh -päivän pitäisi olikeasti olla vasta 21. elokuuta. Puhin syntymävuosi on näin ollen 1921 ja nalle täyttää ensi elokuussa jo kokonaiset 105 vuotta!Alimmassa kuvassa alkuperäisiä Risto Reippaan, eli Christopher Milnen pehmoleluja, niitä tuttuja puolen hehtaarin metsän hahmoja; Nalle Puh, Ihaa, Nasu, Tikru ja Kengu, jotka ovat nykyään hauraita museoesineitä. Onhan niillä jo ikää yli sata vuotta ja roimasti kulttuurihistoriaa takanaan.








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti