25.2.2026

Yhdessä kevääseen - Kevätseuranta 50 vuotta








Oletko jo osallistunut Kevätseurantaan?


 

Kampanja alkoi viime viikonloppuna, mutta ehdit hyvin mukaan, sillä seuranta jatkuu toukokuun loppuun.


Luontoliiton Kevätseuranta täyttää 50 vuotta ja juhlavuoden teemana on yhdessä kevääseen. Tuttujen vakiolajien lisäksi seurataan neljää yhteiselon teemaan sopivaa eliölajia sekä yhtä ilmiötä.

Yhdessä on hyvä olla 

Kyseessä on myös strategia, jonka avulla menestyy niin oma lajimme kuin lukemattoman moni muukin. 
Juhlavuoden kunniaksi haluamme kiinnittää huomiota siihen, miten yhteistoiminta näkyy ja kuuluu Suomen keväässä.

Teeman mukaisesti kannustamme kaappaamaan kaverin, kumppanin, sukulaisen tai siipan mukaan toivottamaan kevättä tervetulleeksi ja havainnoimaan luontoa yhdessä. Kevätretkeily sopii myös esimerkiksi työporukalle, kamarikuorolle tai turistiryhmälle.

Kevään teemalajeina ja ilmiöinä yhdessä oleminen 

 

Bongaa hanhien muuttoparvet, yhtenä perheenä kuhisevat kekomuurahaiset, hyönteisten avulla kukkiva paju, ja kimalaiset, jotka puolestaan pöyttävät kasveja. Havaintoja voi ilmoittaa myös yhdessä piknikille kerääntyvistä ihmisistä.


Osallistumisohjeet  

 

Havainnoi kevään merkkejä ympäristössäsi ja nauti keväästä.  

 Ilmoita havaintosi www.kevatseuranta.fi tai iNaturalist-sovelluksen kautta.  

 Jaa Kevätseuranta-havaintosi sosiaaliseen mediaan ja käytä tunnistetta #kevätseuranta

Kampanjaan voi osallistua ihan jokainen luonnosta kiinnostunut. Kaikkia lajeja ei tarvitse osata tunnistaa, tärkeintä on havainnoida kevättä avoimin mielin. Jokainen havainto on tärkeä.
Teksti ja lisätietoa: Luontoliitto

 



Luontoliitto FB-sivu

#kevätseuranta
#luontoliitto




💚
"Ensimmäisen kerran kevään etenemistä seurattiin vuonna 1976. Kevättä havainnoitaessa saadaan paitsi iloa ulkona olemisesta myös tietoa ilmaston muuttumisesta.
Kevään alkamisajankohta vaihtelee vuosittain paljon, mutta kevään aikaistuminen ilmastonmuutoksen myötä voidaan havaita myös kevätseurannan kautta tulevista lajihavainnoista. Monet muuttolinnut saapuvat Suomeen nykyään aikaisemmin kuin kevätseurannan alkuvuosikymmeninä.
Kevätretkelle kannattaa lähteä, vaikka kaikki seurantalajit eivät olisi tuttuja."
Teksti: Malva Green /Ympäristökasvatuslehti Fee Suomi

💚




Kevätseurantaviikonloput 2026 

 

Helmikuu (ehti jo umpeutua) 

MAALISKUU: 7.–8.3. ja 21.–22.3.

HUHTIKUU: 4.–5.4. ja 18.–19.4. Koululaisviikko: 7.-12.4.

TOUKOKUU: 2.–3.5., 16.–17.5. ja 30.–31.5. 
 
 
Luontoliitto toivoo erityisesti saavansa havaintojen muodossa kuulla, miltä kevät 2026 näytti ja kuulosti eri puolilla Suomea.  
 
 



Ei kommentteja: