Valkoisia palloja

...

Tässä olemme kumpikin Hanin kanssa kuvanneet lumimarjoja. Hani on kuvannut nuo varmastikin minun pyynnöstäni jollain sellaisella reissulla, jolloin miulla ei ole ollut kenenkään lainakameraa omissa hyppysissäni.

Mikä siinä onkin että minua viehättävät tuollaiset valkoiset marjat? Niin kuin esimerkiksi uusi ihastukseni Marjakanerva. Ah. Ei sitä voi selittää.
Ne valkoiset pallot vaan ovat herkänviehättäviä & ihania. =)

Kappas, olen melkein vuosi sitten ajatellut samanlaisia ajatuksia...
Valkoiset pallot kiinnostavat aina. Ajattele nyt vaikkapa lumipalloheisiä.

Oi.
Ihana. =)

-Una Reinman-

...

Sinnittelijä

...

Achillea millefolium

Lähikaupan viereisellä nurmikolla kasvaa valopylvään vieressä sinnikäs kukka tai rohtoheinä, josta olen reilu vuosi sitten viimeksi kirjoitellut tännekin. Siankärsämöhän se siinä.

Lapsena en pitänyt tuosta kukasta. Jopa sen nimikin oli luotaantyöntävä. Nykyään sekin kukka menettelee. Kukka kuin kukka. Tosin tämän kukan tuoksu ei edelleenkään hirveästi houkuta luokseen. En ole siihen kyllä mitenkään koukussa... =)

-Una Reinman-

....

Muistan muiston

...

Minä pidän kovin tästä kukasta ja muistan aina yleensä silti sen nimen väärin. Kukkakaupassa sitä pitää osoittaa vain sormella:
-Tuo herkkä, kaunis kukka tuossa.

Mielessäni yritän aina jostakin kumman syystä liittää f-kirjaimen kukan nimeen:
- Oliko se Eusfori? Eufori?
Kas kun ei Euforia. =) Ei silti, tämän kukan näkeminen aiheuttaa kylläkin aikalailla mielihyvää. Ainakin itse koen mielihyvää melkein kaikista kukista. =)
- Entä Eustonia?

Nyt olen niin moneen kertaan joutunut lausumaan kukan nimen ja miettimään sitä mielessäni ihan viimeisen menneen viikon aikana, että nyt muistan sen.
Se on Eustoma.

Sen valkoisia oksia ja valkoisia ruusuja sekä nahkalehtiä oli muistokimpussamme viime lauantaina. Se oli hyvin kaunis kimppu, Mamani sitoma. Kimpusta ei vaan tullut otettua oikein kuvia. Tässä osa yhdestä kuvasta...

-Una Reinman-

...

Yhä kukkivat

...

Pation pöydällä helottaa ja auringon läiskässä hehkuu ruukullinen valkoisia astereita. Toivon että jaksavat avata mahdollisimman monta pientä nuppuaan isoiksi kukkasiksi ennen kylmempiä pakkasöitä, jolloin ne lopullisesti katoavat.




Ruukku pitää nostaa pois pöydältä aina tuulisella säällä, ettei tuuli vie kukkiani. Pöydältä on pation lattialle niin suuri pudotus että varmasti menisivät kukat tohjoksi. Siksi jumppaan ruukun kanssa päivittäin. Ruukku pöydälle, ruukku pois pöydältä. Eikö kuulosta ihan loogiselta?

-Una Reinman-

...

Miniatyyri omenoita

...

Crataegus

Nuo miniomenat katoavat pikkuhiljaa puutarhan aidasta.
Ehkä keijujen ja menninkäisten talvivarastoihin ja ruokapöytiin?



-Una Reinman-

...

Vain yöllä saisi sataa

...

Acer

Pitää ehtiä ihailemaan
jokaista kirjavaa lehteä
joka yöpakkasen puremana
tippuu maahan jo vähästä
tuulenvireestä

-Una Reinman-

...

Kultainen hetki

...

Eräänä aamuna järven rannalla seisoi yksinään isokokoinen tumma koira. Kuin erään tuntemani, tässä samassa talossa asuneen koiran haamu. Se tuijotti minua ja minä katselin takaisin. Kunnes hetki särkyi. Koira kääntyi metsäpolulle ja singahti pois. Salamana. Katselin silmiäni siristellen kohti mustaa metsikköä. Näkymä ei tarkentunut. Koira oli kadonnut. Kohta sen menosuunnalta kuului kovaäänistä koirien haukuntaa ja miehen äänellä huudettuja teräviä komentoja. Koira oli siis ollut todellinen ja joku muukin oli kohdannut sen. Käännyin takaisin järvelle. Unohtaen äskeiset häiriötekijät odotin aurinkoani. Kultaista hetkeäni. Minun kultaiset hetkeni ovat tärkeitä sielulleni.

-Una Reinman-







...

Myötätunnolla

...

Acer

Tämä päivä tullee kulumaan tummissa sävyissä. Tiedossa yhteensä noin kuusi tuntia autossa istumista. Ehkä jopa itsekin kuskina olemista. Kättelyä. Digikuvaamista. Kahvia. Vieraita ja hiukan tutumpia ihmisiä. Luultavasti loppuillasta migreeniä. Siinä välissä puheiden ja virsien kuuntelua. Hautausmaa jossa en ole ennen käynyt. Monia nimiä kiviin hakattuina. Punaisia silmiä. Nenäliinoja. Niiskutuksia. Kyyneleitä. Myötätunnon hulvahduksia iäkästä haurasta herttaista miestä kohtaan, joka on menettänyt yli kuusikymmentä vuotta vierellään astelleen vaimonsa. Emmekä me osaa tehdä muuta kuin kantaa arkulle kauniita kukkakimppuja ja ojentaa miehelle kätemme...

-Una Reinman-




...

Eräs aamu

...

Vaaleneva taivaan reuna odottaa
Ihmiset heräävät
Käynnistävät tehtaansa
Maa huokaisee äänettömästi
päästessään öisen pimeyden otteesta

Järvi antautuu auringolle
heti kun kääntää
hetkeksi aamulle selkänsä

Siinä se on taas

Uusi aamu

Kirkas

Puhdas

Mahdollisuus 

-Una Reinman 

Ei

...

Ei tätä syksyn värien riemastusta voi olla ihailematta.




Joka päivä löytää jotakin uutta...


Joka tuo keveyttä askeliin...

-Una Reinman-




...