...
Poikasten lentäminen pesästä on onnellinen asia. Ihana ja haikea. Heidän on aika lentää uusiin seikkailuihin ja rakentaa omia pesiään. Jokainen emo haluaisi pitää poikasensa siipiensä alla kasvamassa mahdollisimman isoiksi ja vahvoiksi, jotta he pystyisivät kunnolla myrskysäässäkin lentämään yli vuorien ja laaksojen...
Lähtijäisiksi emo nyppäisee yhden oman sulkansa sadesuojaksi poikasten untuville. Kypäräksi kolhuille.
Sukii vielä poikasiaan hetken. Ynähtää. Lähettää sitten hyvän tuulenpuuskan mukana heidät kokeilemaan omia siipiään, toivottaen heille hyvää matkaa...
Emo voi vain jäädä sydän kovasti pamppaillen kuulostelemaan korkeimmalle kalliolle. Katselemaan tarkkaavaisesti, tarvitsevatko poikaset jossakin apua. Se huhuilee vielä kuulostellen vastauksia tuulisessa maisemassa. Kunnes ilta pimenee ja emon jalat väsyvät pitelemään kiinni rosoisesta kalliosta ja sen on palattava avaraksi käyneeseen pesään nukkumaan.
Se ei henno hylätä tyhjää pesää jatkaakseen omaa matkaansa. Ei tänään. Eikä vielä huomennakaan. Ihan hetken vielä se katselee tuulen leyhyttämiä pehmukkeita kylmässä pesässään. Kuulee kaikuna menneestä poikasten kujerruksen. Siihen ääneen on hyvä nukahtaa. Kuin he olisivat yhä kaikki kolme lähellä,
siinä siipien suojassa...
© Una Reinman
...
