Poikasten lentäminen pesästä on onnellinen asia. Ihana ja haikea. Heidän on aika lentää uusiin seikkailuihin ja rakentaa omia pesiään. Jokainen emo haluaisi pitää poikasensa siipiensä alla kasvamassa mahdollisimman isoiksi ja vahvoiksi, jotta he pystyisivät kunnolla myrskysäässäkin lentämään yli vuorien ja laaksojen...
Lähtijäisiksi emo nyppäisee yhden oman sulkansa sadesuojaksi poikasten untuville. Kypäräksi kolhuille.
Sukii vielä poikasiaan hetken. Ynähtää. Lähettää sitten hyvän tuulenpuuskan mukana heidät kokeilemaan omia siipiään, toivottaen heille hyvää matkaa...
Emo voi vain jäädä sydän kovasti pamppaillen kuulostelemaan korkeimmalle kalliolle. Katselemaan tarkkaavaisesti, tarvitsevatko poikaset jossakin apua. Se huhuilee vielä kuulostellen vastauksia tuulisessa maisemassa. Kunnes ilta pimenee ja emon jalat väsyvät pitelemään kiinni rosoisesta kalliosta ja sen on palattava avaraksi käyneeseen pesään nukkumaan.
Se ei henno hylätä tyhjää pesää jatkaakseen omaa matkaansa. Ei tänään. Eikä vielä huomennakaan. Ihan hetken vielä se katselee tuulen leyhyttämiä pehmukkeita kylmässä pesässään. Kuulee kaikuna menneestä poikasten kujerruksen. Siihen ääneen on hyvä nukahtaa. Kuin he olisivat yhä kaikki kolme lähellä,
siinä siipien suojassa...
© Una Reinman
...
23 kommenttia:
Todella kaunis, elävä ja herkistävä kertomus. Hyvää lentosäätä kaikille, isommille ja pienemmille!
kuinka kaunista meillä kaikilla onkaan täällä maailmassa...ihmisillä, linnuilla...muilla eläimillä...
Hiljainen kulkija löytää vain tuon kauneuden..
.. ja jos poikasen siivet eivät vielä täysin kanna, se tietää aina voivansa palata pesään vahvistumaan uutta lentoa varten...
Kauniisti kuvasit, hyvin kauniisti!
Olipa kauniisti kerrottu.
Tunnistaakohan ne tuolla parvissa lennellessään oman äidin tai lapsosensa?
your blog is very pretty, the photos very beautifull
Muru.
Elämä kuulostaa hyvälle.
Halaus.
vintti
Kirjoitat hyvillä sanoilla.
Niin koskettava ja herkkä kertomus lasten lähdöstä maailmalle.
Kyyneleeyt valuvat poskilleni, koskettaa tämä niin muakin. Juuri viikko sitten muutettiin nuorin tyttö Tampereelle. Oli kesän kotona.
Ja nyt lähti sitten pidempiaikaiselle matkalle tällä kertaa. Onneksi hän ei ole siellä yksin, vaan hänen sulhanen siellä seuranaan.
Onneksi Tampere ei ole niin kaukana, kuin Jyväskylä, missä viime vuoden oli.
Sellasta tää elämä on, yksin tänne jäädään kun lapset lentää pesästä, mutta kaikella on aikansa.
Iloinen ja samalla haikea asia tuo poikasten lentoon lähtö. Sitä joutuu välillä muistuttamaan itseään siitä, millaista oli oma lentoon lähtö.
Kauniin koskettava kertomus, näinhän se on, aina pieni huoli poikasistaan mitenkä pärjäävät.
Kaunista ja herkkää ♥
Kauniisti ja herkästi kirjoitettu!
Onnellisia lentohetkiä lapsosille ja rauhallisia kotihetkiä pesään jäävälle emolle ;)
Mielettömän upea ja koskettava kirjoitus! Ihan tuli tippa silmään, kun itse olen juuri tuollaisessa tilanteessa.
Kauniisti ja hellästi kirjoitit.
Vaikka tietää että juuri näin sen kuuluukin mennä niin silti...
Turvallista lentomatkaa kaikille!
Oijoi, nyt sait minut kyynelehtimään!!! Tuo oli niiiin KAUNISTA! Kiitos, ystäväin, kiitos!!!
*halaa*
Olet oikeassa..näin se on...
Kiitos
Pellon pientareella
Hanna
Crane
Arjaanneli
And thank you Carmen =)
Kiitos
Vinttiseni =)
Isopeikko
Harakka
Kimmo
Tia
Taika
Hanna
Ruska
MK
Marge
Krisse
Muistinkohan kaikkien nimet?
*lähetän hymysäteitä teille kaikille*
Kaunista ja koskettavaa :)
Kiitos Tant C =)
Tuollaiselta se tuntui ja tuntuu yhä...
Hei, kiitos kun vierailit blogissani ja kiitos kommenteista. Toivottavasti piirakka onnistui ja maistui hyvältä ;))
Hei Merja ja kiitos samoin =)
Kysyn tyttäreltä kuinka piiras onnistui.
Kosketti, että itketti..
Kiitos Rita
*halaa*
Lähetä kommentti