Translate

27.12.2022

Hedelmäkakkupäivä

 

 

 





Tänään voit viettää 

vaikkapa hedelmäkakkupäivää,

 

 


 

 


Varsinkin britit tykkäävät 
 kuivatuilla hedelmillä 
täytetyistä kakuista, jopa 
hääkakkuina, jolloin kakkujen 
päälle kietaistaan sokerikuorrute. 
 
 
Näin suomalaisittain ajateltuna  
kakku voisi olla monelle tutulle 
hankala pala. Monet kun eivät 
pidä rusinoista edes pullassa 
vaan kaivavat ne pois... ;D 
Hedelmäkakuissa rusinoita on 
aivan tavattomasti! =D 


Tässäpä vinkkilinkiksi 


Jos ihmettelet, mitä ne ohjeen sukaatit ovat, 
niin nepä ovat sukaattisitruunan kuorta




Sukaattisitruunan on arveltu olevan pomelon ja mandariinin ohella yksi kolmesta kantalajista, joiden risteytymistä muut
sitruspuut ovat saaneet alkunsa.

Sukaattisitruuna on myös
Euroopassa kauimmin tunnettu sitrushedelmä.

Sukaattisitruunaa ei käytetä tuoreina hedelminä, mutta sen kuoresta saatavaa
sukaattia käytetään varsinkin leivonnaisissa.

Sen hedelmiä käytetään
sokeroituina, kuivattuina ja kuutioituina muun muassa englantilaisen
jouluhedelmäkakun mausteeksi.

Vanhalla ajalla sukaattisitruunaa käytettiin etupäässä lääkekasvina, mutta sitä arvostettiin
myös sen hienon aromin vuoksi.

Nimi Citrus, jota nykyään käytetään koko sitrushedelmäsuvusta, tarkoitti alkujaan
nimenomaan sukaattisitruunaa. /Wikipedia 

 



 ************* 




Ja jos joulun jälkeen sitä hedelmäkakkua 
vielä vaan lojuu kaapissa, voit viettää 3.1.2023 Hedelmäkakun heittopäivää...


😜








 




 
 
 
 



 

 

 

 

 

 

 

Ei kommentteja: