...

Lumi ja oksat suojaavat.
Kelpaa siellä piilossa lintujen ja oravien nokostella.
Kelpaa siellä piilossa lintujen ja oravien nokostella.

Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
9 kommenttia:
Tällainen lumimäärä tekee turvallisen olon, vähän kuin me kaikki olisimme osa Muumilaakson talvea :)
Hyvä ihme, miten hienoja valokuvia Sinulla on. Kauniitahan kuvasi ovat aina olleet, mutta nämä lumikuvat ovat satumaisia.
Lumisessa metsässä yksi jos toinenkin nuokuttaa tai on vääntynyt omalaatuisiin asentoihin.
Oi että, miten ihanat kuvat : )
Täytyypä palata takaisin ihastelemaan...
Mukavaa viikon alkua !
Voi, tätä ihanuutta, kun pitkästä aikaa kaikki me saadaan nauttia lumesta..paljosta lumesta ja kauniista talvimaisemista!
Talvinen mänty lumipeitteen alla, kuin sadussa...
Tuollaisen männyn alla minäkin voisin asustaa ;)
Talvikuvat ovat kyllä ihmeellisen kauniita!
Kun pesässä=)
Kiitokset kovasti kommenteistanne:
Lumiomena
Anna Amnell
Aamu
SariW
Harakka
Hanna
Tirlittan
Mimmuli
Joissakin tämän seudun puistikoiden ja puiden kaatosuunnitelmissa on kuulemma pykälä jossa mäntyjä jätetään pystyyn ja ne muut puut, jotka ovat "varjostaneet" mäntyjä, kaadetaan pois. Näin luin paikallislehdestä. Käsittääkseni mänty kasvaa niistä kaikista korkeimmaksi...
Vielä eivät ole takapihamme kimpussa moottorisahoineen...
Säästettäväksi valkoisella merkkaamiani puita on jo tutkailtu ja kiskottu valkoisia nauhoja pois. Ja minä laitoin uudet nauhat ja toivon...
Siinä kohtaa ei ole yhtään mäntyä. On kuusia ja lehtipuita...
Lähetä kommentti