Translate

10.11.2009

Asianajajia

...
















Tälle päivälle luvattiin lumimyräkkää. Sain kuin sainkin 30.n jo alennusmyynnissä olleen tulppaanin sipulit kaivettua eilen takapihan kukkapenkkiin jonka sentäs viime viikolla ehdin möyhentää ja leikata poikki perennat, jotka pitkin pihaa pituuttaan makailivat maassa. Pienen pussin ale-krookuksiakin piilotin pehmoiseen jääkylmään multaan paljain sormin, joita hiukan tuo puuha paleli. Parempi sipulit maahan myöhään kuin ei silloinkaan?

Toiveenani on että keväällä nuo kukat loistavat suoraan olohuoneen ikkunaan. Jos eivät myyrät syö pois sipuleita. Lumikelloja en enää löytänyt mistään kaupasta, mutta nuokin kukkasipulit lämmittivät sieluani. Nyt en ole enää huolissani kevätkukkasista. Enkä ovenpielen ja kuistin kukistakaan.















Sillä rakensin kyseisiin paikkoihin tällaiset rahattoman viherruukut. Vanhojen terracottaruukkujen pohjalle sammalta ja päälle metsäkoneen alle jääneen katajan oksia, mäntyä ja kuusta, sekaan pari silkkikukkaa ja kokonaisuutena ne ovat talvikukkien asianajajia tässä ensi kevättä odotellessa.

Luulen, (ja toivon) että nämä AA:t ajavat asiansa hyvin. =)


-Una-


Tulppaanikuva on Maman puutarhasta keväältä 2008


...

7 kommenttia:

Roosa kirjoitti...

Hyvältä näyttää asetelmasi.

Huopalintu kirjoitti...

Hieno idea tuo sinun "rahattoman viherruukku"! Nyt taitaa olla viimeinen hetki kaydä metsässä keräämässä vihreitä täällä etelässä. Kohta joutuu kaivamaan sammalia lumen alta :)

Niina kirjoitti...

Juuri tuollaisia tulppaaneja rakastan. Jos mulle tulee muutto, en näe ensi kevään tulppaaneita. Uudet kauniitkin jäävät näkemättä. :( Nyt toivon ettei asuntoni menekään kaupaksi vaan saan jatkaa elämääni myös omassa pihassani.

Hallatarinoita kirjoitti...

Kiitos Roosa, Trina ja Niina =)

Arjaanneli kirjoitti...

Vallan kaunis tuo istutuksesi!
Jospa saisinkin nyt puhtia ja kävisin hakemassa tarvikkeita.
Metsä kun on tuos 10 metrin päässä:)

Harakka kirjoitti...

Todella kaunis rahattoman viherruukku!
Ei todellakaan ole rahattoman, vaan todella rikkaan ruukku, mun mielestäni.
Sellasen osaa tehä vaan todella luontoa rakastava ja taiteellinen ihminen, ja se ruuku on tosi rikas, kauneudellaan ja muutenkin!

Hallatarinoita kirjoitti...

Kiitokset ArjaAnnelille ja Harakalle. =)

Minä tarvitsisin vielä puolukan varpuja pariin juttuuni.

Noihin kuistin ovenpielisruukkuihin voi joulun maissa lisätä jotakin valkoista...