Joskus ei jaksa
kuin nuokkua pöydän ääressä.
Silloin katselee maailmaa
sokeriastianjalan perspektiivistä.
© UR
31.3.2009
Voi
...
Joskus ei jaksa
kuin nuokkua pöydän ääressä.
Silloin katselee maailmaa
sokeriastianjalan perspektiivistä.
© UR
Joskus ei jaksa
kuin nuokkua pöydän ääressä.
Silloin katselee maailmaa
sokeriastianjalan perspektiivistä.
© UR
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Hyvä oivallus. Oi miksi joskus jaksaakin vain nuokkua.. Pakko lähteä ulos..
Sellaisiakin aamuja on joskus. On oikeastaan mielenkiintoista muuttaa perspektiiviä välillä, niin huomaa niiden erot.
Hyvä perspektiivi, johon on helppo taipua... Tunne on kovin tuttu!
Tuo näyttää ihan marmelaadilta...
Sooloilija
Kävitkö ulkona? =)
Anna
Joskus kullakin varmasti on...
Crane
Voi, onko siullekin tuttua?
Kiitos avustasi tuossa yhdessä jutussa. =)))
Arjaanneli
Hih, niinpäs näyttääkin.
Nyt rupee tekemään marmeladia mieli... =)
Onkin tärkeää löytää uusia perspektiivejä...oivaltaa, näkee enemmän=)
Hanne
Olet kyllä oikeassa. =)
silloin menen nokkaunille ;)
Lähetä kommentti