Translate

18.2.2007

Uinuvat numerot

Puhelimen asetuksissa on aikalailla turhaa.

Muistissa nimiä ja numeroita, joita ei koskaan tarvita.
En soita niihin numeroihin.
En laita viestejä.
Niistä numeroista ei myöskään minulle tule puheluita,
eikä mitään viestejä.

Ehkä ne numerot ovat olleet olemassa ja asetuksissa ja
sim-kortissani jo vuosia.
Ja tottumuksen voimalla pidän ne puhelimen muistissa
edelleen. En uskalla repäistä, ja poistaa niitä numeroita,
vaikka itse puhelimen ulkokuori vaihtuisi.

Olen kyllä joitakin numeroita poistanut. Ikuisiksi ajoiksi.
-Ne nimet ja numerot olen poistanut myös elämästäni.
Enkä koskaan enää toivokaan niistä numeroista saavani mitään viestejä.

Jotkut numerot taas, olen tuskaa sydämessäni tuntien hävittänyt,
ajatellen, että se oli itselleni parhaaksi...

Jotkut numerot ovat olemassa siksi, JOS vaikka jonakin päivänä niitä tarvittaisi.
Ne ovat hätänumeroita, sen virallisen hätänumeron kumppaneita.

Mutta jotkin numerot, vaikka niiden omistajien kanssa ei olisi aikoihin ollut
missään tekemisissä, ovat jotenkin muuten tärkeitä.
Niitä ei henno hävittää. Deletoida...
Ne numerot ja sanat merkitsevät vielä jotain.
Sitä kai toivoo sydämessään, että joskus kuulisi niistä numeroista jotakin.
Heräämisen merkin?


Vähennänkö puhelimen taakkaa ja muistia, ja poistan roikkumasta
nuo nukkuvat numerot?
Silloin tosin puhelimeeni ei jää montaakaan numeroa.

Vai pitääkö antaa niille uinuville numeroille vielä tilaisuus?
Josko ne joskus heräisivät?






Sittenkin...

17 kommenttia:

Laurier Rose kirjoitti...

Jaa-a... Poistin omastani numeroita rankalla kädellä puhelinta vaihtaessani. Erään numeron poistin aikanaan erittäin painokkaalla tyylillä ja kirosinkin vielä perään.

Numeroita on silti runsaasti. Useimmista ei kuulu lainkaan. Ehkä jokus? :)

Anonyymi kirjoitti...

On numeroita, joita ei kaikesta huolimatta hennoisi poistaa. Voihan olla, että ne ei edes ole enää voimassakaan, mutta jos silti. Jotkut ystävät poistuvat vuosien saatossa läheisyydestä....Kuitenkin toivoa, että joskus taas kuulisi jotain heistä. Samoin on tämä mieheni sisar...kuitenkaan ei lopullisesti voi tai halua poistaa häntäkään elämästään. Vaikka pohjimmiltaan tietää sen, että toinen on itse sanonut suhteensa irti. Voi vielä tulla katumus. Eipähän ne numerot kännykässä tai kataloogissa leipääkään pyydä, joten yksi ja sama. Olkoon toistaiseksi siellä edelleen. :)

Hallatarinoita kirjoitti...

Laurier Rose

Joskus sitä sattuu tuollaisia
painokkaitakin poistoja. ;D

Mutta se siis on yleistä,
että jotkut numerot uinuvat? =)



Tarjuska
Tuo onkin hyvä pointti,
jospa jotkut numerot eivät enää
ole edes toiminnassa...

Mutta taidan miekin antaa niiden vaan olla. =)

Anonyymi kirjoitti...

Pitäis olla sellainen toiminto, että nimen vieressä näkyisi puhelimessa kuinka kauan sitten on viimeksi sille nimelle soittanut :)

Itse kyllä aika reippaalla kädellä siivoan pois noita vanhoja numeroita, aina kun muistan. Onhan siinä sitten se yllätysmomentti, että luulee jonkun tuntemattoman soittavan kun ei oo nimeä puhelimessa :)

Anonyymi kirjoitti...

Minulla ei ole kyllä tuota ongelmaa ;)
Yleensä kadotan kännykän n. joka toinen vuosi ja numerot menee uusiksi.

Monia numeroita kyl saa sit jahdata kissojen, koirien ja kenien kanssa.

Sitä aikaa kun oli pyöritettävät numerovalnntaiset lankapuhelimet ;)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää alkanutta viikkoa Hallatar :)
mietit juuri samoja asioita kuin sattumalta minäkin. Minulla on kännykkä täynnä numeroita joilla vuoren varmasti en enää ikinä tee mitään. Tuttuja vuosien takaa, joista ei ole kuulunut iäsyyksiin jne.
Eipä niitä henno hävittääkään. Olkoot siellä muistutuksena että oli minullakin aikoinaan
tuttuja ;-)

Anonyymi kirjoitti...

moi hallatar,
taisit tarttua ikuisuusongelmaan. mullakin on noita numeroita, joista ei ole kuulunut aikoihin, mutta joku toivo elää, että ehkä joskus kuuluisi. ehkä se on myös varotoimi, ettei tulisi yllätetyksi. jos vaikka numero herääkin eloon, eikä ole muistissa, niin ei tiedä kuka soittaa.

Hallatarinoita kirjoitti...

Teemu:
Hyvä kikka!
Yksilöllinen numeronkäyttölaskuri. =)

Joskus outoja numeroita karsastaa niin,
ettei meinaa millään niihin edes vastata.
Josko siellä on vaan lehtien puhelinmyyjä tms.. ;)


The tt Allan:
Voi hurja!
Puhelimien kadotus voi tulla kalliiksi!
Toivottavasti niin ei ole käynyt?


Ja tiedän juu tunteen, kun numeroa ei saa mistään.
Ei miunkaan numeroa saa mistään tiedustelusta. =)


Marko F:
Tuokin on hyvä pointti.
Muisto.
Monta muistoa. =)
Toivottavasti niistä siunkin muistoista
joku joskus herää soimaan. =)



Aurinkoon:
SEpä se!
Yleensä,
aina kun jotain heittää POIS
niin aivan kohta sitä tarvitsisi!
Jospa niille nukkuville numeroillekin käy niin?

Anonyymi kirjoitti...

Mitäs, jos itse herättäisit ne henkiin - soittaisit ja kokeilisit, kuka vastaa!

Hallatarinoita kirjoitti...

Iines J:
Hih! Hiano pointti!
Mutta mulla, köyhimyksellä
on niin pieni puhelinsaldo/kk...
Se riittää hädintuskin muutamaan
tärkeimpään puheluun kuukaudessa.
Ja tekstiviesteihin...

Eikä miun itsetunto ole niin vahva
että uskaltaisin...


Onko sinulla uinuvia numeroita? =)

EkiPetteri kirjoitti...

Itellä on vielä pari vuotta takasin kuolleen isän numero kännyssä..
Enpä ole sitä saanut poistettua. Mut eipä oo kyl velipoikakaan.

Hallatarinoita kirjoitti...

Voi Ekipetteri!

Siinä on selkeä muisto.
Se on surullinen mutta myös lohduttava.

Ymärrettävä...

*hali*

Anonyymi kirjoitti...

Sut on nähty bileissä Kalmantie 1:ssä

Hallatarinoita kirjoitti...

Allyalias, Wow!
Kaikkeen mää sit ennätänkin... ;D

Nimuel kirjoitti...

Se on muuten totta, että noita uinuvia numeroitahan on tosi paljon. Ainakin mulla. Ehkä sitten monella muullakin jos kerran sinulla ja minulla.

Olen niin tumpelo, etten viitsi niitä poistella kun ajattelen, ette osaa, vaikka kyllähän minä varmasti sitten osaisin jos yrittäisin..

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä postausaihe Hallatar! Mullakin on muutama numero, joista en oikein tiedä. Miksi ne ovat yhä puhelimessani, toisaalta...mikeivät olisi? Mutta joskus vielä siivoan rankalla kädellä! :)

Muutaman olen poistanut ilman mitään tunnontuskia. Tuosta noin vaan.

Hallatarinoita kirjoitti...

Ninni:
Varmasti sie osaat!
Mutta se on niin, että se jokin estää
painamasta delete-komentoa... =)
Eikö? =)


Angela:
Siekin Brutukseni!

Joo, miullakin tosiaan
muutama numero on deletoitu
niin että hyvä ettei savu noussut... ;D