21.10.2009

Pitkä kotimatka

...
















Hollolan naislaulajat-kuorossa aikoinaan lauloimme Syyslaulua
ihanan herttaisenlämpimän Leenamarjatta Sarasteen johdolla:


"Kotimatka pitkä niin, ei vastaantulijaa,
illat sammuvat kylmään hämäryyteen.
Jo tule lohduttamaan, synkkä mieli pujahtaa
syksyiltani yksinäisyyteen.

Kas, pimeähän saa sitä ajattelemaan,
mitä muuten ei muistaisi kai lainkaan.
Nyt muistan miten paljon mä tehdä tahdoinkaan,
miten vähän siitä aikaan mä sainkaan.

Kiirehdi rakkain, jos rakkaus kutsuu
päivän ei hetket niin pitkiä lie.
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu
pois kesän kukkaset syksy vie...
"


Illat pimenevät ihan kamalan nopeasti...
Pimeys ikään kuin kaappaa maailman tummiin kouriinsa.
Ihan konkreettisesti. Katso vaikka kuvasta...

Rakkaani työmatka-aika lyhenee muuton myötä miltein kahdella tunnilla päivässä. Se on pitkä pätkä vuorokaudesta. Nyt matka lyhenee jonnekin, mutta välimatka pitenee esimerkiksi rakkaiden ♥ Murujeni luokse ja heidän matkansa miun luokseni. Tai siis meidän luoksemme. Mutta junat ja bussit kulkevat ja henkilöautotkin...


Asiasta seinään:
Tyttäreni oli saanut koulussaan kiitosta kun oli ainoana porukasta tunnistanut (aamun avauksestako?) Simon ja Garlfunkel -kappaleen Bridge over troubled water. =) Oli opettaja kiitellyt. Mutta seuraavaksi tytär saikin nuhteita, kun tunnusti ettei tiedä eppunormaali-biisejä. =) Häntä täytyy kuulemma nyt sivistää. =)

Yksinhuoltajaäidin musiikkimakuun eivät eput eikä pellemiljoonat yms kuuluneet. Mun Muruset kyllä aika hyvin ovat sittemmin löytäneet ihan omia musasuosikkejaan.
Ei silti ettäkö S&G olisi mitenkään ollut suosikkini, mutta tämä juttu tuli mieleeni kun huomasin Yaelianin sivuilla, jotta se kipalehan on jo klassikko...
Jossakin se kai on itselläkin soinut joskus, koska tytärkin sen tunnisti. Jotkut kipaleet vaan jäävät päähän, vaikka niitä ei päähänsä niin kovasti edes haluaisi.
Tuo syyslaulukin soi joskus. Sen toki suonkin soivan. =)


-Una Reinman-





PS:
Syyslaulusta faktaa...
Kappale Cumuluksen esittämänä sovituksena...


PS 2: Sivistämisestä:
Itse tässä kerran eräälle päätoimittajalle tokaisin (tv-luvista puheen ollen) ettei minun televisiossani tarvitsisi näkyä lainkaan YLE:n kanavia. Pärjään MTV3:lla, Nelosella ja Sub:illa. Päätoimittaja katsoi minua hetken ja vastasi:
-Aijaa. En mä tiennytkään että sä olet noin sivistymätön.



Olen. Ihan sivistymätön. =)





....


18.10.2009

Usva

...

































Lokakuisena aamuna
järven rannalla
saaret kietoutuivat
silmieni edessä usvaan
Kaikki pois katosivat

Vain rannan haavat
hiljaa havisivat

Sellaisina aamuina
ei lainkaan haluaisi
herätä unimaailmasta

Jospa hauras usvasumu
minuunkin kiinni tarttuisi
Leijumaan ympärilleni jäisi
Näkymättömissä vaeltaisin





-Una Reinman-





...

17.10.2009

Putoilevia ihmetyksiä

...





































Ihanalla Soletuulilla on ihana ihmettelijäkoirimus, joka jää
katselemaan mikä syksyisessä maastossa oikein kahisee ja rapsahtelee... =)
Kyllä niitä hissukseen maahan leijailevia lehtiä itsekin pysähtyy ihan väkisin ihailemaan. On se ihan kummaa ja ihmeellistä. Ja ihan luonnollista.
Mutta aina sen ihmeen kokonaisen vuoden aikana unohtaa
ja niinpä putoilevat ihmetykset ihastuttavat
meitä ihmisiäkin syksyisin taas uudelleen ja uudelleen... =)




-Una Reinman-





















...

16.10.2009

Calluna

...















Ehdottomasti tahdon näitä talvikukiksi sitten ruukkuihinsa mahdollisen uuden kotimme vaalealle kuistille. Tuleva koti on jo varattuna. Tässä ollaan vielä jännityksessä jonkin aikaa ja syödään kynsiä. Ensi viikolla tiedämme enemmän...
Sitä mielessään jo niin uutta asumusta sisustaa... =)

















Nyt pakataan taas tavaroita pahvilaatikoihin. Moneskohan kerta se onkaan kun mie muutan? En ole enää pysynyt laskuissa... Muutto on aina jotain uutta. Tällä kertaa muuttuu aika paljonkin asioita.


PS: Tuon kukan nimi on kuin kehotus... =)



-Una Reinman-


...

15.10.2009

Rakkausrunokilpailun palkinto







Selityksiä


Näihin vuosiin on mahtunut
niin hirveästi yksinäisyyttä
että ei ole tosikaan
Siksi jopa toisen hengitys
on niin ihmeellistä
että siitä pitää runo kirjoittaa


-Una Reinman 



Tämä runo toi minulle toisen palkinnon 
Haku päällä, Suuri rakkausrunokilpailussa,
aiheena Rajaton rakkaus, 2009. 



 Kiitos kivasta palkinnosta, jossa oli 
mm kunniakirja, ihana kotimainen romaani ja rahaa reilu 100 euroa, 
joka on köyhälle runoilijalle suuri summa! 

Kiitos! 










Sänkipellot

...





















Ennen katselin peltomaisemia läheltä.
Kotipihalta.
Nyt sänkipeltojen ääreen
pitää syksyisin kilometrikaupalla matkustaa.
Ihailemaan.
Niiden tunnelman voi silti viedä
kerrostalokotiin mennessään mukanaan.
Muistoissaan.




-Una Reinman-



...

14.10.2009

Pakkasen kosketus

...





Pakkanen jääti jo maata niin, että meillekin satoi eilen ensilumi. Autot lähtivät monessa perheessä liikenteeseen aikalailla lumisina. Meillä tuo lähijärvi vielä hiukan lämmittää tienoota jonkin aikaa, mutta kun se sitten kenties tammikuussa jäätyy, se toimiikin alueen pakastajana.



Jääkimpaleessa piilee
kylmän syvin syleily

Pakkasen hyytävä kosketus


-Una Reinman-



...

12.10.2009

Maailman vauhdissa

...


Tietynlainen odottava hiljaisuus alkaa ottaa vallan luonnossa. Harvojen, vielä oksissaan roikkuvien lehtien kahinan kuulee hiljaisuudessa selvästi. Linnutkaan eivät enää juuri laulele. Ovat pois muuttaneet, muuttolinnut...
Paitsi tiaiset, jotka yksitoikkoisella syysvihellyksellään ilmoittavat, että kaulaliina olisi ollut jo tälläkin ulkonapiipahduksella tarpeen...

Minä odotan jo punatulkun alakuloista vihellystä. Siitä äänestä tietää, että todella on syksy. Vielä tekisi mieli metsäretkelle nokipannukahveineen. Siinäpä hyvä ratkaisu vapaa-ajan vietto-ongelmiin. =)

Ei vaineskaan meillä ole vapaa-ajan ongelmia. Etsimme asuntoa. Hanin yksiö on nyt myyty ja me etsimme yhteistä, vähän isompaa kotia, jonne kaikki Murusetkin mahtuisivat paremmin jopa yövieraiksikin. Taas siis uusia raikkaita tuulia maailmassa. <3 Niiden rinnalla pienet, odottamattomat, usein itsestä riippumattomat vastoinkäymiset kalpenevat.



PS:
Tänään aamupäivällä näihin maisemiin kokoontui yhtäkkiä valtava lauma rastaita syömään kaikkia mahdollisia pensasmarjoja ja rupattelemaan toisilleen. Keräämään voimia ennen vaellustaan hieman etelämmäksi. Ihana pärpätys ja sorina kävi puiden latvoissa.




-Una Reinman-



...







...

11.10.2009

Nyt jo tuulen viemiä

...


Sama pensas aamulla...






Päivällä...







Ja ilta-auringossa.

Valo muuttaa kaikkea.
Meitäkin.





Missä on sinun valosi?
Vai kuljetko mielummin varjoissa?




-Una Reinman-







...