Tänään haluaisin
olla taas lapsi
Kävellä hypähdellen
Keinua joka keinussa
Kerätä leppäkerttuja
Haistella voikukkia
Syödä jäätelötötteröä
ja hidastella
koko kotimatkan
- Una Reinman
Meillä ei ollut pihakeinuja kun olin lapsi.
Vasta kouluunmennessä tutustuin keinuun.
En ehtinyt niissä keinua koskaan välitunneilla
koska nopeimmat ehtivät ensin, mutta koulu
sijaitsi ihan lähellä lapsuudenkotiani joten karkasin
joskus viikonloppuina ja iltoina koulunpihalle
keinumaan keinuissa ihan itsekseni.
Ole lapsi jälleen -päivä
#BeAKidAgainDay
4 kommenttia:
Ihana runo.
Tylsää, ettei opettajat pitänyt huolta siitä, että jokainen olisi saanut keinua. Onneksi ratkaisit keinuttomuuden ongelman.
Kiitos Ninni! :)
Minä olin koko peruskoulun ajan koulukiusattu.
Oli parempi käydäkin keinumassa silloin, kun piha oli ihanan tyhjä.
Pitäisi kaivaa noita lapsuuden hyviä muistoja esiin. Niitäkin kuitenkin on. Jäävät jotenkin kaiken muun jalkoihin.
💗
Lähetä kommentti