Translate

13.11.2020

Ihmeruusut

 


Etätyöhuonetta koristivat nämä ihan omat ruususet joskus parisen kuukautta sitten.




Tämä oli punaisten ruusujen vihoviimeinen kukka...




Ostin aikoinaan maaliskuussa itselleni syntymäpäiväruusuja Alepasta. Se oli sellainen edullinen muutaman euron pakkaus jonka nappasin mukaani kotimatkalla terveyskeskuksesta kotiin saapuessani.

 

-Pitihän se itselleen keksiä jokin palkka siitä, että omana syntymäpäivänään on joutunut tk:een. 
 
Ruusut kukkivat terhakasti viikon verran ja alkoivat sitten tummua terälehtiensä reunamilta mutta muuten kukat olivat yhä komeat.



Niinpä katkoin lyhyemmiksi ne kukat, jotka saattoi säilyttää ja tökkäsin kokeeksi ja koristeeksi ne multaan saviruukkuun lasitetulle parvekkeelle ja annoin niille vettä...


 
 
 
 

 

Siinä kävi sillai hassusti että ne ihmeruusujen pätkät juurtuivat ja keväällä alkoivat kasvaa ja tehdä nuppuja ja niinpä annoin niiden olla siinä samassa saviruukussa ja ne kasvattivat yhteensä parikymmentä ihanaa ruusua ilokseni. =)

 Keskimmäinen kävi hoitamassa niitä sillaikaa kun olimme kesällä mökillä...




Tässä eräs niistä ikiomista ruusuistani, kuvattuna pikkukodissamme heinä/elokuussa, jotka ammoin maaliskuussa olin ostanut... =D 

 

Veimme ruusuruukun mökille viimeksi siellä käydessämme ja istutin nämä ihmeruusut mökkipihaan.

 

Pidän salaa peukkuja että ne ovat ensi keväänäkin vielä hengissä, elleivät sen seudun monituiset peurat syö niitä... 

 

 

 

 




8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihania kukkia!
T. Anne

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

No jopas onkin ihmeruusut! Toivotaan, että säilyvät talven ja ihastuttavat ensikesänä kukinnoillaan♥

Hitunen kirjoitti...

Olipa hauska ruusutarina! Leppoisaa viikonloppua sinulle!

Liisa kirjoitti...

Kauniita ruusuja.
Enpä ole ennen moista kuullut;)..leikkoruusut lähtee kasvamaan.Kiitos todella hyvästä vinkistä!
.Minäkin toivon että ruusu ilahduttaa Sinua vielä ensikesänäkin.🌹🌹🌹🌹🌹
Hyvää viikonloppua!,UNa!🧡

Hallatarinoita kirjoitti...

Kiitos Anne, minäkin kovin tykkäsin!
Jokin ötökkä iski tosin parvekkeella niiden lehtiin kun en käyttänyt mitään torjunta-aineita...

Hallatarinoita kirjoitti...

Juu, jos ei tosiaan peurat/ jänikset/ pakkanen yms vie niitä. Kerron sitten keväällä miten kävi. 🙂

Hallatarinoita kirjoitti...

Kiitos Hitunen, kuin myös, vaikka myöhässä olenkin...
Olin vähän potilaana tänä viikonloppuna...

Hallatarinoita kirjoitti...

Kiitos Liisa. Toivotaan. ♥️

Jos edes yksi näistä jäisi eloon niin se olisi ihanaa. Mökillä ei vielä muuten kasvamaan yhtään kukkaa. Istutin kyllä satakunta narsissit mökin ympärille, koska peurojen arvellaan karsastavan narsisseja... 😁

Viikonloppuna olin vähän petipotilaana mutta ehkä tänään on parempi päivä. Kiitos siis ja sinullekin mukavaa uutta marraskuusta viikkoa Liisa. ♥️