Tänään on Maailman hypnoosipäivä.
"Hypnoosi on sosiaalinen vuorovaikutustilanne, jonka yhteydessä hypnotisoitavalle annetaan suggestio, jonka päämääränä on tuottaa muutoksia subjektiivisissa kokemuksissa, havainnoissa, aistimuksissa, tunteissa ja/tai käyttäytymisessä."
Lisää voit lukea Wikipediasta jos kiinnostaa.
Nyt on myös
Maailman pistekirjoituspäivä.
Pistekirjoitus eli braille on ranskalaisen Louis Braillen kehittämä, sormin luettava kohokirjoitusjärjestelmä, jota käyttävät sokeat ja hyvin heikosti näkevät. Suomessa pistekirjoitusta käyttää 1 500—2 000 ihmistä. Pistekirjoitus on kansainvälinen eli periaatteiltaan samanlainen kaikkialla maailmassa.
Kirjoitusjärjestelmänä se perustuu kuuteen pisteeseen, jotka mahtuvat yhtäaikaisesti sormenpään alle. Nämä kuusi pistettä ryhmittyvät suorakulmion muotoon siten, että ylinnä on kaksi pistettä vierekkäin, näiden alla jälleen kaksi pistettä vierekkäin ja viimeiset kaksi näiden alla. Suorakulmion kuudesta pisteestä muodostetaan kohokuvioinen merkki poistamalla yksi tai useampia pisteitä. Merkkejä voidaan näin tehdä 64 erilaista, kuten aakkoset ja välimerkit. Osa pistemerkeistä tehdään yhdistämällä kaksi merkkiä tai useampi rinnakkain. Wikipedia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti